Follow:
Browsing Category:

perhe

    Lapset, minä, parisuhde, perhe

    Tyypillinen arkipäiväni

    Näin sunnuntain ja viikonlopun kunniaksi voisin palata hetkeksi takaisin arkeen. Tämänhetkinen tyypillinen arkipäiväni poikkeaa varmasti jonkin verran muiden työssäkäyvien äitien päivistä, ainakin aamun osalta. Voisikin olla mielenkiintoista päivittää samantyyppinen postaus sitten, kun meidänkin arki muuttuu uudestaan Joulukuussa, kun tytöt aloittavat päiväkodissa.

    Itseäni kiinnostaa aina kaikkein eniten niiden hiukan liian siloteltujen kuvien ja täydellisyyttä hipovien instakotien sijaan se ihan tuiki tavallinen arki. Toki kauniit ja tarkkaan mietityt kuvat ovat ilo silmälle, mutta kiinnostus näihin kuviin hiipuu lopulta kuitenkin aika nopeasti.

    Päivittelen arkista eloamme päivittäin instastooriin, mutta ajattelin koota tänne blogin puolelle nyt myös päivän, joka kuvaa minkälaista meidän – tai minun arkeni tällä hetkellä on – aamun heräilystä illan nukkumaanmenoon asti. Suurimman osan päivästä vietän toki itse töissä, mutta mahtuu päiviimme usein silti paljon muutakin.

    Herätys ja työpäivään valmistautuminen

    Herätyskello soi tyypillisesti ja pääsääntöisesti aina kello kuusi. Aina kun mahdollista, haluan aloittaa työpäivän ajoissa, jolloin iltapäivällä jää enemmän aikaa perheen yhteiseen aikaan, joka siitäkin huolimatta yleensä vilistää usein aivan liian nopeasti ohi. Työnantaja onneksi mahdollistaa liukuvan  työajan, joka ainakin perheelliselle on mielestäni melkein kuin lottovoitto; Jos aamulla jostain syystä hommat eivät menekään niinkuin siellä kuuluissa Strömsössä, ei muutaman minuutin (tai tunnin) viivästykset olekaan katastrofi, kun pelipaikalla ei välttämättä tarvitse olla sillä seisomalla, kun kello lyö kahdeksan.

    Aamuni alkaa aina kahvilla. Valmiiksi ladattu Moccamaster ei tarvitse kuin napsaista päälle, ja sillä aikaa kuin tuo voimajuoma valuu rauhassa pannuun, ehtii hyvin käydä vessassa, pestä hampaat ja pukea vaatteet päälle. Kahvikupillisen lomassa meikkaan ja laitan hiukset. Tämä sama rytmi toistuu valehtelematta joka aamu. Toista se luultavasti on sitten, kun lasten päiväkoti alkaa ja pestävänä ja puettavana on itseni lisäksi nuo kaksi pikkuihmistä. Luojalle kiitos päiväkotien tarjoamasta aamupalasta, jota ei tarvitse alkaa kaiken muun sähläyksen lisäksi aamuisin lapsille taikomaan. Nythän pääsen vielä helpolla, kun M on kotona tyttöjen kanssa ja pääsen itse yleensä livahtamaan kotoa ennen kuin he ovat edes heränneet uuteen päivään.
    Loput aamulla keittämästäni kahvista kaadan usein termosmukiin, joka kädessä suuntaan kohti bussipysäkkiä, johon kävelee kotoamme reilussa 5 minuutissa. Aika luksusta sekin, että julkisilla pääsee lähes työpaikan ovelle suoraan, eikä omaa autoa tarvitse käyttää työmatkoihin – saatikka maksaa kallista bensaa päivittäisestä ajosta. Keskustan ainaisesta parkkipaikkaongelmasta puhumattakaan.

    Työpäivä


    Töitä, työkavereita, kahvia, töitä, lounas, töitä, kahvia, töitä, kotiin.

    Bussilla kotiin

    Kuten aloituksessa mainitsin, yritän olla töissä aina mahdollisimman aikaisin, ja tyypillinen työpäiväni alkaakin yleensä kello seitsemän. Jos ehdin töihin seitsemäksi, pääsen lähtemään toimistolta jo kolmen maissa. Hilpaisen bussiin ja olen kotona noin 20 minuutin kuluttua tästä. Jos työpäivää venähtää tai olen tullut aamulla myöhemmin töihin ja joudunkin niinsanottuun ruuhkabussiin, saattaa kotimatka venähtää jopa kolmen vartin mittaiseksi. Jos ei muuttujia ole matkassa, olen kotona yleensä viimeistään puoli neljän aikaan.

    Iltapäivä perheen parissa

    Kotiin tullessani minut ottaa vastaan yleensä kaksi iloista kiharapäätä halein ja suukoin. Vaihdamme miehen kanssa päivän kuulumiset ja yleensä keksimme iltapäivään vielä jotain aktiviteettia. Joko olemme omalla pihalla tai lähdemme kyläilemään ystävien tai perheen luokse. Ainakin kerran viikossa iltapäivällä tehdään myös isompi ruokakauppareissu, ellei M ole käynyt päivän aikana keskenään tyttöjen kanssa ostoksilla (hatunnosto tästä!).
    Päiviin kuuluu myös yhteinen päivällinen, joka syödään lähes poikkeuksetta koko perheen kanssa yhdessä. Tämä on minulle jo kotoa opittu tärkeä tapa; Edes yksi hetki päivässä, jolloin koko perhe istuu saman pöydän ääressä syöden, jutellen päivän tapahtumista ja joskus vain nauttien pelkästä yhdessäolosta. Toki vietämme tällä hetkellä päivittäin paljon enemmän aikaa perheenä kuin vain tämän yhden ruokailun ajan, mutta haluan opettaa tytöille jo nyt yhteisen ruokailuhetken tärkeyden, koska tiedän että tästä tullaan käymään keskusteluja sitten kun tytöt ovat vanhempia. Näin ainakin on aikanaan tehty itseni ollessa teini, kun perheen yhteinen aika tuntui haittaavan kovasti 14-vuotiaan omia, tärkeämpiä menoja.

    Lasten nukkumaanmeno 

    Tytöt siirtyivät jokin aika sitten omaan yhteiseen makuuhuoneeseen nukkumaan. Olemme viime aikoina ottaneet M:n kanssa nukutusvuorot; Joka toinen ilta äiti nukuttaa, ja joka toinen ilta on isän vuoro. Toisen nukutusvuorolla kuitenkin myös toinen tulee peittelemään tytöt sänkyihinsä ja toivottamaan hyvät yöt.
    Tällä tavoin toinen vanhemmista pystyy käyttämään niinsanotun nukutusajan hyödyksi; Siivoamaan keittiön ja muut ärsyttävät sotkut, jotta olisi kiva herätä aamulla uuteen päivään suht siistissä kodissa. Itse pystyn myös hyödyntämään tämän ajan blogitekstien suunnitteluun, kirjoittamiseen ja hiomiseen – näin yhteisestä illan ajasta ei tarvitse useinkaan tinkiä “omien juttujen takia”. Isillä on tässä järjestelyssä kuitenkin pieni etulyöntiasema, sillä hänen kanssaan tytöt yleensä nukahtavat paljon nopeammin kuin minun kanssani.

    Parisuhdeaikaa ennen yöunia

    Kun tytöt ovat nukahtaneet yöunille ja muut illan hommat on hoidettu – enkä tällä tarkoita nyt niitä hommia – on illalla vielä muutama tunti aikaa ihan vain aikuisten kesken. Usein katsomme yhdessä sarjaa tai elokuvaa, saatamme nauttia lasilliset viiniä ja jutella päivän tapahtumista tai muista mielen päällä olevista asioista.

    Ruuhkavuosien pyörteessä pienikin yhdessä ja kahdestaan vietetty aika on saanut aivan uudenlaisen merkityksen ja lyhyestäkin ajasta on oppinut ottamaan enemmän irti. Vaikka päivän tapahtumia päivitelläänkin usein pitkin päivää viestein, on kasvotusten vietetty aika – vaikka se olisi vain pieni hetki päivässä – silti mittaamattoman arvokasta.

    Minkälainen on sun tyypillinen arkipäivä?

    KOTI, Lapset, parisuhde, perhe, Sisustaminen, Vanhemmuus

    Muutoksia nukkumisjärjestelyihin

    E kysyi eräänä aamuna, koska pääsee omaan huoneeseen nukkumaan. Olin hieman yllättynyt kysymyksestä, sillä olin ajatellut että ehdottomasti E haluaa edelleen nukkua meidän makuuhuoneessamme, vaikkakin omassa sängyssään, jossa on nukkunut yöt hienosti jo pitkään. Tuon pikkuihmisen kysymyksen ja ajatusten saattelemana ryhdyimme tuumasta toimeen ja toteutimme jo jonkin aikaa suunnitelmissa olleet makuuhuoneiden muutosjärjestelyt.

    Talossamme on kolme makuuhuonetta, joista yksi on toiminut jo hetken niin sanottuna työhuoneena. Tähän huoneeseen möbleerasimme nyt tytöille oman makuuhuoneen. Toinen pienempi makuuhuone jatkaa siis edelleen toimintaansa hyväksi todettuna leikkihuoneena. Tytöillä on nyt jo hetken ollut sänkyinä vanha käytettynä ostamamme Niemen Tehtaiden lasten kerrossänky, joka tuunattiin aikanaan herkullisen vaaleanpunaiseksi. Molemmat tytöt ovat nukkuneet kerrossängyssä alusta asti todella hyvin. Nyt kun kerrossänky siirtyi pois makuuhuoneestamme, erotimme sängyt varmuuden vuoksi ja turvallisuussyistä molemmat maan tasalle. Sängyt voi sitten tulevaisuudessa pinota uudelleen, kun E tuosta vähän kasvaa ja voimme luottaa ettei hän unenpöpperössä tipahda alas yläsängystä.

    Mielestäni tyttöjen makuuhuoneesta tuli erittäin ihana ja viihtyisä pienine yksityiskohtineen. Ajatuksena erillisissä leikki- ja makuuhuoneissa on se, että tila jossa nukutaan, säilytetään rauhallisena paikkana ja leikkihuoneessa taas saa painella menemään koko pienen sielunsa kyllyydestä. Tytöt saavat siis nukkua – ja leikkiä yhteisissä tiloissa siihen asti, kunnes E on niin vanha että alkaa tarvitsemaan jo enemmän omaa tilaa ja rauhaa. Tällä hetkellä uudet nukkumisjärjestelyt tuntuvat erittäin hyvältä ja molemmat tytöt ovat nukkuneet omissa sängyissään yöt todella hienosti. Oli myös aika ihanaa saada oma makuuhuone taas kokonaan itselle, ja miehelle tietenkin. Tuntuu kuin kotonamme – ja etenkin näissä makuuhuoneissa vallitsisi täysin uudenlainen harmonia, jota niihin on jo pitkään kaivattukin.
    Kuulumisia, perhe, vuodenajat

    Kauhun hetkiä kesämökillä

    Tehtiin alkuviikosta kesän ensimmäinen reissu kesämökillemme, jossa vietimme kaksi yötä, ja kotiuduimme tänään. Odotuksissa oli viettää rentouttava miniloma saariston rauhassa meren ääntä kuunnellen ja nauttien raittiista meri-ilmasta, ottaa etäisyyttää kaupungin vilinään ja lyhyt irtiotto arkeen.
    Saavuimme kohteeseen maanantaina iltapäivällä ja päivä kului grilliruuan, saunomisen ja uimisen parissa. Hellettä piisasi rapiat 30 astetta, eikä merivesikään juurikaan viilentänyt oloa, sillä sekin oli niin lämmintä. Pesut hoidettiinkin kylmällä sadevedellä, jolla sai edes hetkeksi raikkaan fiiliksen kaiken hikoilun jälkeen. Illalla fiilistelimme ja teimme vielä lisäyksiä häiden Spotify-soittolistaan ja katselimme kaunista liilaa taivasta ja auringonlaskua, joka näkyy upeimmin aina juurikin täällä mökillä. Kylmää valkkaria tietenkään unohtamatta.

    Tyttöjen tossut: Slipstop (saatu blogin kautta)

    Tiistaina aamulla aamupalan jälkeen kävimme veneen kanssa lähisaaristossa ajelemassa. Mökille palattuamme meitä odotti ikävä yllätys mökkiterassin rappusilla, nimittäin metrin mittainen kyy paistatteli siinä päivää. Hetkeä aikaisemmin E oli tullut ominpäin ylämökkiin, kuitenkaan käärmettä noteeraamatta. Myös M oli juuri kulkenut aivan tämän kutsumattoman vieraan ohi, kun minä A sylissä tulin viimeisenä perässä ja huomasin käärmeen rappusilla. Kamalan tilanteesta tekee juurikin ajatus siitä, miten läheltä käärmettä E on kulkenut ja todennäköisesti juurikin jalkoihin katsomatta.

    Myöhemmin samana päivänä saunan ja uimisen jälkeen löysin A:n alasilmäluomesta – kyllä, luit oikein – pienen punkin. Luulin mustaa pistettä ensin roskaksi ja tarkemmin katsottuani huomasin roskalla pienet jalat. Kännykän kameralla zoomattuamme totesimme sen varmaksi punkiksi. Onneksi sain punkin irti A:n silmästä, vaikkei itkulta ja väkisin kiinnipitämiseltäkään vältytty. Hetken pohdin jo kotiin lähtemistä, ettei nyt vaan enää sattuisi mitään…

    Kirsikkana kakun päällä E sai terassista tikun jalkaansa ja keväiset kauhunhetket sormessa olevasta tikusta joka piti poistaa kirurgin toimesta, palasivat kirkkaana neljävuotiaan mieleen. Hän totesikin maansa myyneenä että Tämä mökki on aivan hirveä paikka. Saattaakin olla että hääjärjestelyt ja kaikki muu pitävät meidät loppukesän sen verran kiireisinä, että palaamme mökille takaisin sitten ensi kesänä, kun nämä tämän reissun kauhun hetket ovat enää muisto muiden joukossa.

    Kuulumisia, perhe, vuodenajat

    Kaupunkijuhannus

    Olemme yleensä viettäneet Juhannuksen mökillä, mutta tänä vuonna päätimme olla ihan kotona. Päätös oli hyvä, sillä vietimme aivan ihanan Juhannusaaton. Aamulla lähdimme vihdanhakureissulle, jonka jälkeen suuntasimme vielä viime hetken ruokaostoksille, sillä toukokuussa istuttamamme perunat eivät olleetkaan tuottaneet vielä yhtään satoa, ja olimme laskeneet sen varaan että Juhannuspöydän uudet potut nostetaan omasta maasta. Lisäksi saimme idean leipoa vielä jälkkärikakun, jota varten aineksia piti vielä käydä kaupasta ostamassa.
    Päivä ja ilta kului syödessä, herkutellessa, saunoessa, korttia pelatessa ja iltaa istuskellessa. Muutama ystävämme liittyi seuraamme istumaan iltaa ja ilta venyikin aamun pikkutunneille asti – yötön yö, niin kuin Juhannuksena kai kuuluukin olla. 
    Synkkä sää ja vesisade ei meidän keskikesän juhlaamme onnistunut pilaamaan, ja ystäväthän ne juhlat aina tekevätkin, eikä muilla puitteilla silloin niin suurta merkitystä olekaan. Tänään jatkamme Juhannuksen viettoa perheen kesken vanhempiemme kotona, jatkaen samalla linjalla nautiskellen hyvästä ruuasta ja seurasta.
    Ihanaa Juhannusta kaikille!
     
    Kuulumisia, perhe, vuodenajat

    Kaikkien aikojen toukokuu

    En muista koska Toukokuussa olisi viimeksi ollut tällaiset ilmat. Muistatko sinä? Täällä Varsinais-Suomessa olemme saaneet nauttia kunnon kesäpäivistä jo pitkän tovin ja en todellakaan valita! Luonto on puhjennut kukkaan ja kaikki vihertää ihanasti. Lämpötilat hipovat hellelukemia ja lasten uima-allas on ollut pumpattuna pihalla ja siinä on polskittu menemään jo monet kerrat.

    Päivät kuluvat lähestulkoon aamusta iltaan pihalla ja ruokailutkin on nautittu terassilla, pysyypä koti ja etenkin keittiö ainakin siistinä. Teimme tonttimme kulmaan pienen ryytimaan, joka sekin on lähtenyt vauhdilla käyntiin ja sekä peruna että sipuli on kasvanut jo hurjasti. Saa nähdä, saammeko Juhannukseksi oman maan uudet perunat pöytään, toivottavasti! Lisäksi viime syksynä istuttamani pensasmustikan taimet ovat ottaneet kasvuspurtin, vaikka osassa oksia näkyikin mielestäni selviä jälkiä siitä, että jokin kutsumaton vieras on käynyt niitä nakertamassa. Kuinkahan isoksi tuollaisen pensaan tulee kasvaa ennen kuin se alkaa tekemään marjaa? Tuskin vielä tänä vuonna kuitenkaan?
    Omena- ja luumupuu kukkivat ihanasti ja niiden kauneudesta saatiin nauttia hetki, kunnes omenapuu varisti valkoiset kukkien terälehtensä aivan kuin ulkona olisi satanut lunta. Viime vuoden omenasato oli heikko, toivottavasti tänä vuonna saisimme enemmän omppua. Haaveenani olisi hankkia oma mehumaija ja tehdä omaa mehua pakkaseen tänä vuonna extra paljon. 
    Toukokuu on vilistänyt vauhdilla ja jotenkin uskomatonta että kohta on jo kesäkuu. Onneksi kesä tuli tänä vuonna ajoissa ja saamme toivottavasti nauttia ihanista päivistä vielä pitkälle syksyyn. Syksy tuokin sitten tullessaan muun muassa taas uudenlaisen arjen töihinpaluun merkeissä, mutta ei siitä vielä sen enempää. Nautitaan kesästä tässä ja nyt, vielä syksyyn kuikuilematta. Ehtiihän se kesän kohokohta, hääpäiväkin sieltä tulla ennen. On muuten aika jännää palata töihin erinimisenä kuin sieltä lähdin, haha.
    Ensi viikolla otamme M:n kanssa suunnan kohti Helsinkiä ja pääsemme (vähän myöhässä, mutta kuitenkin) juhlistamaan 11. vuosipäivää kahdestaan. Instastoorin puolella joku onkin saattanut bongata mikä meidän agenda siellä isolla kirkolla onkaan.
    Ihanaa kesäistä, tältä  erää Toukokuun viimeistä viikonloppua kaikille!

    Psst. Muista osallistua Mimmimafian synttäriarvontaan Facebookissa ja Instagramissa. Aikaa osallistua on 31.5. asti. Otahan tilit myös seurantaan, päivittelen aktiivisesti etenkin IG Storiesin puolella! :)

    KOTI, perhe, Vanhemmuus, Yhteistyö/sponsoroitu

    Käytä aikasi siihen, mikä on sinulle oikeasti tärkeää

    Kaupallinen yhteistyö: Virkiäsiivous

    Me ollaan M:n kanssa molemmat sellaisia, että tykätään siististä kodista. Tai oikeastaan sitä ei voi pelkäksi tykkäämiseksikään oikein sanoa, sillä ahdistutaan molemmat jos koti on pitkään hullunmylly ja sotkuinen. Nautitaan suunnattomasti siitä kun tavarat on paikoillaan, on puhdasta ja ylimääräisiä tavaroita ei juurikaan näy.

    Melkein aina kun olemme lähdössä jonnekin, pistämme ensin paikat kuntoon, jotta olisi sitten mukava palata siistiin kotiin. Aika usein meidän vapaapäivien aamuina suoritetaankin sellainen pintapuolinen paikkojen pikainen puts plank, jolloin viedään tavarat paikoilleen, siivotaan keittiö ja pyyhitään näkyvät liat pois. Dysonin varsi-imuri (maailman paras keksintö) viuhuaa myös tiuhaan tahtiin, etenkin keittiössä ja useamman kerran päivässä.

    Ollaan monesti mietitty sitä, miten kauan koti pysyikään siistinä kun oltiin kahdestaan. Tehtiin kunnon siivous kerran viikossa ja juurikaan muuta ei tarvittu, kun perussiisteys pysyi yllä joka-aamuisella sängyn petaamisella ja tiskikoneen täytöllä ja tyhjennyksellä. Nyt lapsien myötä koti pysyy siivouksen jälkeen sellaisena noin… tunnin? Oikeasti ja valehtelematta. Ellei sitten lähdetä pois kotoa ja tulla takaisin vasta niin myöhään että lapset saa sujauttaa suoraan vällyjen väliin.

    Olin heitellyt ilmoille ajatusta kotisiivouksesta, joka voisi olla esimerkiksi kerran kuukaudessa tai kahden viikon välein jonkun toisen tekemä. Eli toisin sanoen olen haaveillut siivoojan palkkaamisesta kotiimme. Välillä tuntuu että kaiken vapaa-ajan saisi käytettyä paikkojen järjestelemiseen ja siivoamiseen, jos sen antaisi mennä niin. Ja jos nurkat päästää pölyttymään liikaa, ei sekään mielialoihin vaikuta ainakaan nostattavasti.
    Tuntuu ihan kuin ajatukseni olisi luettu, kun Virkiäsiivouksen Anniina otti minuun yhteyttä ja ehdotti yhteistyötä. Tässä oli täydellinen mahdollisuus kokeilla miten kotisiivous muutaman kerran kuukaudessa vaikuttaisi meidän arkeemme ja siihen, että meille jäisi edes kaksi kertaa kuukaudessa sen muutaman tunnin siivouksen sijaan aikaa johonkin ihan muuhun. Virkiäsiivouksen motto onkin melko osuva: Käytä aikasi siihen, mikä on sinulle oikeasti tärkeää.






    Virkiäsiivous on upean Anninan yritys, joka tarjoaa kotisiivousta Turun alueella ja lähikunnissa. Voit sopia Virkiän kanssa siivouksesta joko kertaluontoisesti tai solmia säännöllisen sopimuksen. Myös ikkunanpesut ja muut siivousalan työt kuuluvat Anninan ja Virkiäsiivouksen tarjoamaan palveluvalikoimaan. Siivousvälineinä Virkiä käyttää turvallisia ja laadukkaita, mutta silti tehokkaita biohajoavia tuotteita. Halutessasi siivous voidaan toteuttaa myös omilla tuotteillasi ja välineilläsi. Kotisiivouksen lisäksi Virkiäsiivouksesta voit tilata myös juhlapaikan siivouksen sekä ennen että jälkeen juhlien. 
    Virkiäsiivouksesta ja Anninasta välittyy lämminhenkinen fiilis ja heidän toimintansa on todella asiakaslähtöistä; Koko palvelu rakentuu asiakkaan omien toiveiden ympärille ja asiakkaan auttaminen sekä toiveiden toteuttaminen on Virkiälle kunnia-asia. Kuten varmasti moni, myös minä ajattelin aluksi että tuntuu hassulta päästää vieras ihminen kotiimme, mutta nämä tuntemukset katosivat todella nopeasti. Luottamussuhde Anninaan ja Virkiään syntyi nopeasti ja yrityksen toiminnasta huokuu että työtä tehdään suurella sydämellä. Asiakkaan ja tämän kodin arvostaminen näkyy yrityksen toiminnassa alusta asti.

    Olemme saaneet nauttia Virkiäsiivouksen palveluista nyt reilu kuukauden ajan, ja viimeksi eilen saimme tulla ihanaan puhtaaseen kotiin. On vaikea kuvailla sitä iloa, minkä kokee kun saapuu kotiin ja joku on laittanut siellä paikat viimeisen päälle. Puhdas ja raikas tuoksu leijuu nenään heti ulko-oven avatessa ja kotiin saapuessa voi vain keskittyä siihen mikä oikeasti merkitsee eniten, yhdessäoloon. Olen myös huomannut että oma pinnani ei ole lainkaan niin kireä, enkä ota enää niin paljon stressiä siivoamisesta, kun tiedän että seuraava siivouspäivä lähenee jolloin Annina tulee ja pelastaa – ei pelkästään minun, vaan koko meidän perheen päivän.
    Anninan kanssa on ollut helppo ja mukava asioida ja tehä yhteistyötä ja kaiken lisäksi hän tarjoaa nyt blogini lukijoille pienen alennuksen! Ota yhteyttä Virkiäsiivoukseen ja mainitse Anninalle Mimmimafia -blogi, niin saat kertaluontoisen siivouksen hintaan 34 €/h (normaalisti 37 €/h). 
    Muistathan myös, että kotisiivouksen saa vähentää myös omassa verotuksessa. Vähennyskelpoinen osuus sadan euron omavastuun jälkeen on 50 % työn osuudesta. Lue lisää kotitalousvähennyksestä Virkiäsiivouksen kotisivuilta ja Verottajan sivuilta
    Virkiäsiivous löytyy myös Facebookista ja Instagramista.
    Postauksen valokuvat on ottanut Lilli Virtanen.
    KOTI, Lapset, perhe, Vanhemmuus

    Kuka määrää kaapin paikan?

    Perheitä on erilaisia ja jokainen perhe on omanlaisensa yksikkö. On uusioperheitä, perinteisiä äiti, isä ja yhteiset lapset -perheitä, perheitä joissa on kaksi isää tai kaksi äitiä tai pelkästään äiti tai isä. Jokainen perhe on paras sellaisenaan kuin on. Nykypäivänä perinteiset perhemallit, joissa isä käy töissä ja äiti hoitaa kodin ja lapset, ovat vähentymään päin. Koti-isien määrä on kasvussa ja on ihana huomata miten isät ottavat enemmän vetovastuuta lapsiarjesta ja kodinhoidosta. Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa hieman siitä, miten meillä niinsanotut kaapin paikat määritellään ja vaikka kokonaisuutena vastuu arjesta, perheestä ja kodista on jaettu tasan, on meilläkin joitain tiettyjä kirjoittamattomia sääntöjä ja rutiineja, joista lähes automaattisesti jompikumpi ottaa enemmän vastuuta arjessa.
    Molempien tyttöjen vauva-aikana oli selvää, että minä jään äitiysloman jälkeen vielä hoitovapaalle. Palasin takaisin työelämään E:n ollessa hieman yli yksivuotias. Kun minä palasin takaisin sorvin ääreen, oli M:n vuoro jäädä kotiin hoitamaan esikoistamme. Kevät, kesä ja alkusyksy oli E:n ja isän yhteistä aikaa kotona ja uskon että tämä ajanjakso oli mittaamattoman arvokasta aikaa molemmille. Tällä kertaa emme ole vielä tehneet lopullista päätöstä siitä, mitä hoitovapaani päättymisen jälkeen tapahtuu; Jääkö M vielä hetkeksi kotiin tyttöjen kanssa, vai menevätkö lapset päivähoitoon samaan aikaan kun minä palaan työelämään. Päätöksiä tämänkin asian suhteen pitäisi kuitenkin kohta jo tehdä.

    Kotityöt, kuten siivoaminen ja ruuanlaitto ovat kotona olevan vanhemman vastuulla väkisinkin. Kun M on vapaalla, jaamme nämäkin työt ja useimmiten esimerkiksi viikkosiivoukset sujuvat parhaiten ja nopeiten yhteisvoimin. Tällöinkin kuitenkin on selkeä jako siitä, kuka tekee mitäkin. M heiluu ennemmin imurin varressa, kun taas moppaamisen minä osaan kuulemma paremmin, hah! Pölyjen pyyhkiminen, keittiön siivous ja tavaroiden järjesteleminen paikoilleen kuuluvat kuitenkin jokaiseen päivään ja niitä tekee kumpikin silloin kuin ehtii – useammankin kerran päivässä ja etenkin päivät kotona ollessa tulee juurikin esimerkiksi keittiö siivottua useampaan otteeseen. Nautimme molemmat siisteydestä ja puhtaasta kodista, vaikka välillä täällä todellakin näyttää ihan muulta.

    Pyykkihuolto on minun vastuullani. Pesen, ripustan, viikkaan ja vien kaappeihin. Nyt neljän hengen taloudessa pyykkivuoret ja -pinot ovat alkaneet kasvaa melkoisiksi jo muutaman pyykkivapaapäivän jälkeen, joten on ollut pakko antaa hieman löysää ja sallia myös M:n hoitaa tätä hommaa myös osittain. Vaikka saankin hiukan harmaita hiuksia siitä, ettei vaatteet ole kaapissa samalla tavalla kuin ne sinne olisin itse laittanut.

    Kodin pienet remonttihommat ja fiksaukset ovat auttamatta M:n heiniä. Hän on myös perheemme elektroniikkavastaava, joten jos puhelin prakaa tai läppäri reistailee, on parempi antaa hänen hoitaa ne takaisin kuntoon, itse saattaisin vain pahentaa tilannetta entisestään. Myös tähän liittyvät hankinnat ja ostopäätökset ja niitä edeltävä selvitystyö on M:n vastuulla, koska hän tietää tällä aihealueella paremmin mitä kannattaa ostaa ja miksi.

    Pihahommia pyrimme tekemään yhteisvoimin, mutta esimerkiksi ruohonleikkuun hoitaa enemmän kuin mielellään herra itse. Jonkinlaista neuroottisuutta nurmikon täydellisyyden tavoittelussa on ollut havaittavissa ja pienen pihamme nurmikkoa on ajeltu useamman kerran viikossa. Ei se siis voi kovin kurjaakaan puuhaa olla, joten hoitakoon vapaasti jatkossakin. Istutushommat ja pihasuunnittelu onkin sitten taas ollut minun valtakuntaani ja olen tähän jakoon oikein tyytyväinen.

    Raha ja talous hoidetaan yhteistuumin ja laskut on aikoinaan jaettu tasaisen epätasaisesti meille molemmille. Emme ole tätä jakoa tarkistaneet tai muokanneet aikoihin, koska käytännössä rahat ovat yhteisiä ja laskuja sekä lainanlyhennyksiä maksetaan myös yhteiseltä tililtä.

    Käytännön asioiden muistaminen ja menojen merkitseminen kalenteriin on jostain syystä lähes täysin minun vastuullani ja minä pidän huolen että olemme oikeassa paikassa oikeaan aikaan silloin kun jotain tärkeitä menoja on. Syntymäpäivät ja muut juhlat, kerhot ja neuvolat, lääkäriajat ja kaikki muu. Yhtenä päivänä huokaisin helpotuksesta kun vihdoin ja viimein saimme puhelimiemme kalenterit synkronoitua keskenään ja teimme diilin että molemmat merkitsevät menot sinne sitä mukaan kun niitä tulee. No, onhan tuo ajanhallinnan taituri kalenteria tainnut ainakin yhden kerran vilkaista.

    Miten teillä hoidetaan arjen hommat parisuhteessa tai perheessä yleisesti? Hoitaako se kuka ensiksi ehtii, viitsii, kerkeää tai jaksaa vai onko hommat jaettu fifty sixty vai kokeeko joku että kaikki kotihommat kaatuu yhden hengen niskaan?

    Äitiys, minä, parisuhde, perhe, Vanhemmuus

    Äiti, ystävä & avovaimo (& arvontamuistutus)

    Jokainen henkilö omaksuu elämässään erilaisia rooleja, joiden mukaan elää erilaisissa tilanteissa. Paljon on puhuttu esimerkiksi työ-minästä ja siitä, miten käytös työssä ja työpaikalla eroaa siitä “normaalista” minästä ja tavoista käsitellä asioita ja toimia erilaisissa tilanteissa. Koska työ-minäni on nyt jossain hyvin syvällä äitiaivojen uumenissa, ajattelin kirjoittaa niistä muista rooleista, jotka nousevat esille tämänhetkisessä elämässäni päivittäin.

    Äiti-minä. Millainen minä olen äitinä? Äitiys on oikeastaan ainoa asia joka on muuttanut minua pysyvästi. Äitiys on niin kokonaisvaltainen rooli ja pysyvästi läsnä, että on vaikea enää edes kuvitella tai muistaa minkälainen olin ennen kuin minusta tuli äiti. En ainakaan osannut arvostaa tarpeeksi niitä hyvin nukuttuja öitä, Netflix-maratoneja aamun pikkutunneille tai spontaaneja kauppareissuja joille saattoi lähteä ilman sen kummempia suunnitelmia, jos tiedätte mitä tarkoitan. Äiti-minä ei siis ole pelkästään lasten myötä omaksuttu status, vaan myös pysyvä muutos omassa olemuksessani, tavassani ajatella ja toimia. Äitinä voisin kuvailla itseäni huolehtivana, jämäkkänä (tietyissä asioissa) sekä myöskin joissain määrin epävarmana. Epävarmalla tarkoitan sitä, että kannan huolta siitä toiminko joissain tilanteissa oikein ja onko kasvatustapani ja -tyylini varmasti nyt oikea. Sydän ja järki harvoin kulkee täydessä balanssissa käsi kädessä, mutta lopulta uskon että ripaus molempia ei voi kantaa täysin väärään suuntaan.

    Ystävä-minä. Myönnän, äitiyden ja lasten myötä en ole ollut ystävilleni niin läsnä kuin haluaisin. Suurin osa ystävien kanssa kommunikoinnista tapahtuu puhelimen välityksellä ja yhteistä kahvitteluaikaa on vaikea järjestää – tuntuu hullulta kotiäidin suusta, mutta totta se on. Suurin osa ystävistäni on työelämässä ja elämä tiukkaan aikataulutettu. Eri elämäntilanteet vievät eri suuntiin väkisinkin, mutta sisällämme tiedämme kuitenkin olevamme edelleen siellä, vaikka viime tapaamisesta olisikin kulunut viikkoja – tai ainakin ne tärkeimmät ystävät tietävät. Ystävän roolissa kuvailisin itseäni tsemppaajana ja kuuntelijana, auttavaisena. Koen tarvetta auttaa ja neuvoa, jakaa tietoani joskus ehkä vähän liikaakin. Ystäväni ovatkin ehkä oppineet jo suodattamaan välillä-neiti-kaikkitietävän juttuja.

    Avovaimo-minä. Kymmenen vuoden parisuhteen aikana oppii tuntemaan toisen ihmisen jo melkoisen hyvin. Alkuhuuma on taputeltu ja intohimon lieskat eivät enää lyö niin kuin ensimmäisten vuosien aikana. Lapsia on siunaantunut kaksi ja poikaystävästä on kasvanut miesystävä, avomies. Ensi kesänä  papin aamenen myötä aviomies. Kyse ei ole enää pelkästä ihastumisesta, rakastumisesta ja siitä että tuntee vetoa toista kohtaan. Parisuhteesta on kehittynyt kahden ihmisen välinen liitto, ystävyyssuhde ja kumppanuus. Vedetään yhtä köyttä ja seistään toinen toisemme rinnalla myrskyssä tai kun on tyyntä – silloinkin kun on ihan hiton tylsää ja arjen oravanpyörä pyörii pyörimistään. Olen kumppanina rakastava, huolehtivainen ja kiinnostunut toisen ihmisen tunteista. Nautin pitkistä keskusteluista, vaikka toisinaan rakastan olla vaan ihan hiljaa.

    Minkälaisia rooleja te omaksutte omassa elämässänne näiden roolien lisäksi?

    Psst. Instagram-tililläni on käynnissä vielä tämän päivän arvonta, jossa voi voittaa liput Turun häämessuille 27.-28.1.2018. Arvon voittajan klo 21, eli siihen asti aikaa osallistua! 

    minimimmi, perhe, Tapahtumat

    Y k s i v u o t i a s

    Vauvavuosi loppui ja pienestä nöpönenästämme kasvoi yhdessä yössä taapero. Virallinen syntymäpäivä oli jo keskiviikkona, marraskuun ensimmäisenä, mutta itse juhlia vietimme perheen, sukulaisten ja kummien kesken eilen.

    Minä en ole mikään synttärihypettäjä, eli en ole aloittanut juhlien valmisteluja puoli vuotta sitten, enkä oikeastaan edes vielä kuukausikaan sitten. Meillä ei vielä näin ensimmäisellä synttäreillä noudateta mitään teemaa, vaan minä olen äitinä mielivaltaisesti ottanut oikeudekseni suunnitella kakun ja muut tarjottavat mieleni mukaan. Teemajuhlat otetaan kehiin sitten kun minikin niitä osaa itse toivoa.

    Kakkuna oli 5-kerroksinen täytekakku mansikka-suklaa-täytteillä ja koristeenaan pensasmustikoita ja vadelmia. Instagramia seuranneet tietävät että eihän tuo ihan alkuperäistä visiota vastannut, mutta loppujen lopuksi olen kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Ja maistuihan se  vieraillekin, joten maun puolesta ei ainakaan kovasti mennyt metsään.

    Kakun lisäksi tarjolla oli katkarapuvoileipiä, jotka ovat oma henkilökohtainen lempparini. A sai aivan ihania lahjoja, joista myös isosisko oli aika innoissaan. Kaikin puolin onnistuneet juhlat siis.

    Tänään oli 1-vuotisneuvolan vuoro, jossa A sai taas rokotteita, kaikkiaan kolme kappaletta. Reippaasti niistäkin selvittiin, vaikka toisen ja kolmannne jälkeen itku olikin aika herkässä. A on kasvanut hienosti ja pituutta hänellä on jo 74,5 cm ja painoa 9480 g. Päänympärys 46,9 cm. Oli mukava nähdä neuvolatätimme, jonka kanssa olemme treffanneet viimeksi puolivuotis-neuvolassa, sillä viime kerralla oli sijainen. Jutustellessa vierähtikin tunti ihan huomaamatta. Edellisen käynnin kuulumiset voit lukea täältä.

    Tällä viikolla onkin kivoja juttuja tulossa, mutta niistä lisää myöhemmin.

    Iloista alkanutta viikkoa!

    DEEP, parisuhde, perhe

    Joo joo, rakastan rakastan.

    Rakkaus voi olla monelle itsestäänselvyys. Etenkin pitkissä parisuhteissa saattaa molemminpuolinen oletus olla, että kaikki on ihan hyvin ja homma rullaa omalla painollaan. Rakastetaan rakastetaan, hiljentyminenhän on myöntymisen merkki, vai mitä?

    Rakkaus ja rakastaminen ei kuitenkaan koskaan saisi olla itsestäänselvyys. Rakastaminen voi olla arkista ja tuntua ruuhkavuosien aikana kilpajuoksulta kelloa vastaan. Rakastaminen voi olla sanatonta, mutta samalla toisen huomioon ottamista päivittäisessä elämässä. Se saattaa olla hymy, katse pilke silmäkulmassa ohimennen, halaus raskaan päivän jälkeen tai juuri ne oikeat sanat jotka haluat kuulla kun kaikki ottaa päähän.
    Rakastaminen ei välttämättä tarkoita kukkia ja skumppaa kynttilänvalossa joka perjantai, toki se voi sitäkin olla. Rakastaminen ei välttämättä ole yllätyslahjoja ja suklaarasioita kerran kuukaudessa, toki sekin on ok. Rakastaminen voi päinvastoin olla ihan se tavallinen yhdessä keitetty iltapuuro, tai aamulla saman pöydän ääressä nautittu aamukahvi.
    Rakkaus ja rakastaminen tarkoittaa sitä, että haluaa jakaa toisen kanssa elämän ilot ja surut, suuret ja ne kaikista pienimmätkin jutut, joita arki ja elämä tuo tullessaan. Se tarkoittaa sitä, että illalla annetaan hyvänyönsuukot ja aamulla toivotetaan hyvät huomenet.
    Se tarkoittaa sitä, että vielä kymmenen – ja kahdenkymmenen vuoden jälkeen toinen herättää itsessä tunteita ja ajatuksia, joita kenenkään muun kanssa ei koe. Se tarkoittaa sitä, että vedetään yhdestä köydestä, samalla puolella, yhdessä – ei vastakkaisilla puolilla.
    Se vaatii työtä ja kompromisseja, toisen saappaisiin asettumista, peiliin katsomista ja paljon muuta. Mikään muu ei ole varmaa, paitsi epävarma ja siksi parisuhteen eteen pitää tehdä työtä ja panostaa. Rakkaus ei ole itsestäänselvyys ja liekki sammuu jos siitä ei pidä huolta tai sytytä sitä uudelleen jos se on jo sammunut. 
    Lapsiperheen arki on hektistä ja parisuhteen kahdenkeskinen aika saattaa rajoittua siihen tuntiin tai kahteen illalla, lasten mentyä nukkumaan. Pitäkää kädestä, olkaa lähellä ja puhukaa. Keskustelun ei välttämättä tarvitse olla syvällistä, mutta yhteys on kuitenkin pidettävä auki. Molempien olisi hyvä tietää, että mistä tahansa voidaan puhua. Asioita ei kannata padota sisälleen, sillä pienistäkin murheista voi kasvaa suuri musta möykky, jonka avaaminen on paljon vaikeampaa, kuin jos asian olisi purkanut jo silloin kuin se alkoi ensimmäisen kerran vaivata. Joskus ei tarvita edes sanoja, vaan riittää että olette vierekkäin ja läsnä. 
    Jos rakastat, kerro se. Jos et enää rakasta, kerro sekin. Jos jokin asia mietityttää, nosta kissa pöydälle. Kysy ja kuuntele. Pahinta on jättää asiat puhumatta ja olettaa tai pitää toista itsestäänselvyytenä. 
    Joo joo, rakastaa rakastaa.