Follow:
Browsing Category:

parisuhde

    Lapset, minä, parisuhde, perhe

    Tyypillinen arkipäiväni

    Näin sunnuntain ja viikonlopun kunniaksi voisin palata hetkeksi takaisin arkeen. Tämänhetkinen tyypillinen arkipäiväni poikkeaa varmasti jonkin verran muiden työssäkäyvien äitien päivistä, ainakin aamun osalta. Voisikin olla mielenkiintoista päivittää samantyyppinen postaus sitten, kun meidänkin arki muuttuu uudestaan Joulukuussa, kun tytöt aloittavat päiväkodissa.

    Itseäni kiinnostaa aina kaikkein eniten niiden hiukan liian siloteltujen kuvien ja täydellisyyttä hipovien instakotien sijaan se ihan tuiki tavallinen arki. Toki kauniit ja tarkkaan mietityt kuvat ovat ilo silmälle, mutta kiinnostus näihin kuviin hiipuu lopulta kuitenkin aika nopeasti.

    Päivittelen arkista eloamme päivittäin instastooriin, mutta ajattelin koota tänne blogin puolelle nyt myös päivän, joka kuvaa minkälaista meidän – tai minun arkeni tällä hetkellä on – aamun heräilystä illan nukkumaanmenoon asti. Suurimman osan päivästä vietän toki itse töissä, mutta mahtuu päiviimme usein silti paljon muutakin.

    Herätys ja työpäivään valmistautuminen

    Herätyskello soi tyypillisesti ja pääsääntöisesti aina kello kuusi. Aina kun mahdollista, haluan aloittaa työpäivän ajoissa, jolloin iltapäivällä jää enemmän aikaa perheen yhteiseen aikaan, joka siitäkin huolimatta yleensä vilistää usein aivan liian nopeasti ohi. Työnantaja onneksi mahdollistaa liukuvan  työajan, joka ainakin perheelliselle on mielestäni melkein kuin lottovoitto; Jos aamulla jostain syystä hommat eivät menekään niinkuin siellä kuuluissa Strömsössä, ei muutaman minuutin (tai tunnin) viivästykset olekaan katastrofi, kun pelipaikalla ei välttämättä tarvitse olla sillä seisomalla, kun kello lyö kahdeksan.

    Aamuni alkaa aina kahvilla. Valmiiksi ladattu Moccamaster ei tarvitse kuin napsaista päälle, ja sillä aikaa kuin tuo voimajuoma valuu rauhassa pannuun, ehtii hyvin käydä vessassa, pestä hampaat ja pukea vaatteet päälle. Kahvikupillisen lomassa meikkaan ja laitan hiukset. Tämä sama rytmi toistuu valehtelematta joka aamu. Toista se luultavasti on sitten, kun lasten päiväkoti alkaa ja pestävänä ja puettavana on itseni lisäksi nuo kaksi pikkuihmistä. Luojalle kiitos päiväkotien tarjoamasta aamupalasta, jota ei tarvitse alkaa kaiken muun sähläyksen lisäksi aamuisin lapsille taikomaan. Nythän pääsen vielä helpolla, kun M on kotona tyttöjen kanssa ja pääsen itse yleensä livahtamaan kotoa ennen kuin he ovat edes heränneet uuteen päivään.
    Loput aamulla keittämästäni kahvista kaadan usein termosmukiin, joka kädessä suuntaan kohti bussipysäkkiä, johon kävelee kotoamme reilussa 5 minuutissa. Aika luksusta sekin, että julkisilla pääsee lähes työpaikan ovelle suoraan, eikä omaa autoa tarvitse käyttää työmatkoihin – saatikka maksaa kallista bensaa päivittäisestä ajosta. Keskustan ainaisesta parkkipaikkaongelmasta puhumattakaan.

    Työpäivä


    Töitä, työkavereita, kahvia, töitä, lounas, töitä, kahvia, töitä, kotiin.

    Bussilla kotiin

    Kuten aloituksessa mainitsin, yritän olla töissä aina mahdollisimman aikaisin, ja tyypillinen työpäiväni alkaakin yleensä kello seitsemän. Jos ehdin töihin seitsemäksi, pääsen lähtemään toimistolta jo kolmen maissa. Hilpaisen bussiin ja olen kotona noin 20 minuutin kuluttua tästä. Jos työpäivää venähtää tai olen tullut aamulla myöhemmin töihin ja joudunkin niinsanottuun ruuhkabussiin, saattaa kotimatka venähtää jopa kolmen vartin mittaiseksi. Jos ei muuttujia ole matkassa, olen kotona yleensä viimeistään puoli neljän aikaan.

    Iltapäivä perheen parissa

    Kotiin tullessani minut ottaa vastaan yleensä kaksi iloista kiharapäätä halein ja suukoin. Vaihdamme miehen kanssa päivän kuulumiset ja yleensä keksimme iltapäivään vielä jotain aktiviteettia. Joko olemme omalla pihalla tai lähdemme kyläilemään ystävien tai perheen luokse. Ainakin kerran viikossa iltapäivällä tehdään myös isompi ruokakauppareissu, ellei M ole käynyt päivän aikana keskenään tyttöjen kanssa ostoksilla (hatunnosto tästä!).
    Päiviin kuuluu myös yhteinen päivällinen, joka syödään lähes poikkeuksetta koko perheen kanssa yhdessä. Tämä on minulle jo kotoa opittu tärkeä tapa; Edes yksi hetki päivässä, jolloin koko perhe istuu saman pöydän ääressä syöden, jutellen päivän tapahtumista ja joskus vain nauttien pelkästä yhdessäolosta. Toki vietämme tällä hetkellä päivittäin paljon enemmän aikaa perheenä kuin vain tämän yhden ruokailun ajan, mutta haluan opettaa tytöille jo nyt yhteisen ruokailuhetken tärkeyden, koska tiedän että tästä tullaan käymään keskusteluja sitten kun tytöt ovat vanhempia. Näin ainakin on aikanaan tehty itseni ollessa teini, kun perheen yhteinen aika tuntui haittaavan kovasti 14-vuotiaan omia, tärkeämpiä menoja.

    Lasten nukkumaanmeno 

    Tytöt siirtyivät jokin aika sitten omaan yhteiseen makuuhuoneeseen nukkumaan. Olemme viime aikoina ottaneet M:n kanssa nukutusvuorot; Joka toinen ilta äiti nukuttaa, ja joka toinen ilta on isän vuoro. Toisen nukutusvuorolla kuitenkin myös toinen tulee peittelemään tytöt sänkyihinsä ja toivottamaan hyvät yöt.
    Tällä tavoin toinen vanhemmista pystyy käyttämään niinsanotun nukutusajan hyödyksi; Siivoamaan keittiön ja muut ärsyttävät sotkut, jotta olisi kiva herätä aamulla uuteen päivään suht siistissä kodissa. Itse pystyn myös hyödyntämään tämän ajan blogitekstien suunnitteluun, kirjoittamiseen ja hiomiseen – näin yhteisestä illan ajasta ei tarvitse useinkaan tinkiä “omien juttujen takia”. Isillä on tässä järjestelyssä kuitenkin pieni etulyöntiasema, sillä hänen kanssaan tytöt yleensä nukahtavat paljon nopeammin kuin minun kanssani.

    Parisuhdeaikaa ennen yöunia

    Kun tytöt ovat nukahtaneet yöunille ja muut illan hommat on hoidettu – enkä tällä tarkoita nyt niitä hommia – on illalla vielä muutama tunti aikaa ihan vain aikuisten kesken. Usein katsomme yhdessä sarjaa tai elokuvaa, saatamme nauttia lasilliset viiniä ja jutella päivän tapahtumista tai muista mielen päällä olevista asioista.

    Ruuhkavuosien pyörteessä pienikin yhdessä ja kahdestaan vietetty aika on saanut aivan uudenlaisen merkityksen ja lyhyestäkin ajasta on oppinut ottamaan enemmän irti. Vaikka päivän tapahtumia päivitelläänkin usein pitkin päivää viestein, on kasvotusten vietetty aika – vaikka se olisi vain pieni hetki päivässä – silti mittaamattoman arvokasta.

    Minkälainen on sun tyypillinen arkipäivä?

    KOTI, Lapset, parisuhde, perhe, Sisustaminen, Vanhemmuus

    Muutoksia nukkumisjärjestelyihin

    E kysyi eräänä aamuna, koska pääsee omaan huoneeseen nukkumaan. Olin hieman yllättynyt kysymyksestä, sillä olin ajatellut että ehdottomasti E haluaa edelleen nukkua meidän makuuhuoneessamme, vaikkakin omassa sängyssään, jossa on nukkunut yöt hienosti jo pitkään. Tuon pikkuihmisen kysymyksen ja ajatusten saattelemana ryhdyimme tuumasta toimeen ja toteutimme jo jonkin aikaa suunnitelmissa olleet makuuhuoneiden muutosjärjestelyt.

    Talossamme on kolme makuuhuonetta, joista yksi on toiminut jo hetken niin sanottuna työhuoneena. Tähän huoneeseen möbleerasimme nyt tytöille oman makuuhuoneen. Toinen pienempi makuuhuone jatkaa siis edelleen toimintaansa hyväksi todettuna leikkihuoneena. Tytöillä on nyt jo hetken ollut sänkyinä vanha käytettynä ostamamme Niemen Tehtaiden lasten kerrossänky, joka tuunattiin aikanaan herkullisen vaaleanpunaiseksi. Molemmat tytöt ovat nukkuneet kerrossängyssä alusta asti todella hyvin. Nyt kun kerrossänky siirtyi pois makuuhuoneestamme, erotimme sängyt varmuuden vuoksi ja turvallisuussyistä molemmat maan tasalle. Sängyt voi sitten tulevaisuudessa pinota uudelleen, kun E tuosta vähän kasvaa ja voimme luottaa ettei hän unenpöpperössä tipahda alas yläsängystä.

    Mielestäni tyttöjen makuuhuoneesta tuli erittäin ihana ja viihtyisä pienine yksityiskohtineen. Ajatuksena erillisissä leikki- ja makuuhuoneissa on se, että tila jossa nukutaan, säilytetään rauhallisena paikkana ja leikkihuoneessa taas saa painella menemään koko pienen sielunsa kyllyydestä. Tytöt saavat siis nukkua – ja leikkiä yhteisissä tiloissa siihen asti, kunnes E on niin vanha että alkaa tarvitsemaan jo enemmän omaa tilaa ja rauhaa. Tällä hetkellä uudet nukkumisjärjestelyt tuntuvat erittäin hyvältä ja molemmat tytöt ovat nukkuneet omissa sängyissään yöt todella hienosti. Oli myös aika ihanaa saada oma makuuhuone taas kokonaan itselle, ja miehelle tietenkin. Tuntuu kuin kotonamme – ja etenkin näissä makuuhuoneissa vallitsisi täysin uudenlainen harmonia, jota niihin on jo pitkään kaivattukin.
    parisuhde, Tapahtumat, vuodenajat, Yhteistyö/sponsoroitu

    Kesäteatteria & Naimakaupat Vegasissa

    Kuva: Henrik Schütt
    Kaupallinen yhteistyö: Samppalinnan Kesäteatteri

    Eilen olimme miehen kanssa kahdestaan illalla ulkona, nimittäin Samppalinnan Kesäteatterissa sai eilen ensi-iltansa hulvaton Hollywood musikaali Naimakaupat Vegasissa, jota olimme katsomassa. Emme ole kovin ahkeria käymään teatterissa tai muissa kulttuuritapahtumissa, mutta kesäteatteri kerran kesässä on vähän niinkuin sellainen must juttu.

    Naimakaupat Vegasissa -musikaali perustuu Honeymoon in Vegas -nimiseen elokuvaan, joka olikin meille myös ennestään tuttu. Musikaali kertoo nuoresta parista Jackista ja Betsystä, jotka matkasivat Vegasiin jossa heidän piti mennä naimisiin. Jackin äitivainajan kirouksen sekä muiden surkeiden sattumusten myötä homma ei olekaan niin selvä, mitä alunperin suunniteltiin. 
    Kuva: Mika Nurmi
    Kuva: Mika Nurmi
    Esitys kesti väliaikoineen kaksi ja puoli tuntia, joka kuitenkin kului kuin siivillä. Näytöksen musiikista vastasi upea Live orkesteri ja mahtavista rooli- ja laulusuorituksista oli kiittäminen Veeti Kalliota, Antti Langia, Reeta Vestmania, Helena Puukkaa ja Marko Maunukselaa. Naimakaupat Vegaissa esitetään Samppallinnassa 17.8. asti, joten jos kaipaat naurua ja aitoa kesäteatteritunnelmaa, kannattaa varata liput pian! 
    parisuhde, Tapahtumat

    Miniloma Helsingissä

    Instagramtiliäni seuraaville ei varmaan käynyt epäselväksi missä ja miten vietimme alkuviikolla parin päivän miniloman M:n kanssa. Olin nimittäin vuodenvaihteessa antanut M:lle 30-vuotislahjaksi yllätyksen, joka konkretisoitui viime tiistaina, kun iltapäivällä otimme Onnibussilla suunnan kohti Helsinkiä.
    Reissumme starttasi Turun Linja-autoasemalta, josta matkasimme pääkaupunkiin ja hotelliin, jonka olin varannut meille jo joulukuussa. Kävelimme Kampista hotellille noin puolitoista kilometriä samalla tutkiskellen suurkaupungin vilinää ja vilskettä. Hotellilla hengähdimme hetkeksi ja laitoimme itsemme kuntoon, jonka jälkeen hyppäsimme taksiin ja otimme suunnaksi Hartwall areenan.
    Areenan piha ja ympäristö alkoi pikkuhiljaa täyttyä rokkikansasta ja fanipaidoista. Ovet aukesivat puoli seitsemältä, jolloin pääsimme sisään ja odotellessamme istahdimme vielä oluelle. Olimme hyvin onnekkaita, sillä pääesiintyjän lämppäri oli myös molempien mieleen. Emme ole kumpikaan koskaan olleet keikalla (kesän festareita lukuun ottamatta), joten tällä yhdellä kerralla saimmekin kaksi elämystä samassa.
    Kun Iron Maiden vihdoin pitkän odottelun jälkeen aloitti, kylmät väreet eivät ottaneet loppuakseen ja iho oli kananlihalla vielä keikan jälkeenkin. Uskomaton show lavasteineen ja valoineen, itse musiikista puhumattakaan. Once in a lifetime elämys ja kertakaikkiaan onnistunut syntymäpäivälahja kokonaisuudessaan. Illalla painoimme päämme hotellin pehmeisiin tyynyihin korvat lukossa, mutta äärettömän onnellisina. 
    Seuraavana aanuna luovutimme huoneen aamiaisen (joka oli edellispäivän myöhäisen pizzailtapalan johdosta todella niukka) jälkeen ja suuntasimme jälleen jalan kohti keskustaa. Kiertelimme Kampissa ja Forumissa, istuimme terassilla ja kävimme lounaalla. Ostoksia ei reissulla tullut tehtyä yhtä Monkista bongattua aamutakkia lukuun ottamatta ja pihiys fanipaitakojun äärellä saattoi aiheuttaa pienen harmituksen jälkeenpäin. Onnibussi starttasi Helsingistä klo 15.15 ja kotona olimme kuuden aikaan illalla. 
    Kiva olla reissussa mutta ihana tulla takaisin kotiin rakkaiden lasten luokse, joista pienempi oli muuten poissaolomme aikana oppinut sanomaan isi.
    minä, parisuhde, Vanhemmuus

    Deittiviikonloppu

    Tämä viikonloppu on siinä mielessä erityinen, että meillä on M:n kanssa treffi-ilta. Molemmat tytöt ovat menossa yökyläilemään ja me saamme viettää laatuaikaa ihan kahdestaan pitkästä aikaa. Tarkoituksena olisi mennä elokuviin ja sen jälkeen vielä myöhäiselle dinnerille, mikäli jaksamme valvoa niin myöhään, haha!
    Yritin eilen selailla Finnkinon sivuilta siellä tällä hetkellä näytettäviä elokuvia, emme vain oikein osaa päättää mihin leffaan hyödynnämme E:n kummitädiltä joululahjaksi saamamme lahjaliput. Olin vähän pettynyt, kun tällä hetkellä ei pyöri mitään kauhuelokuvaa. Jotenkin iltanäytös ja selkäpiitä karmiva horrori on aina niin kiehtova yhdistelmä. Toisaalta joku vähemmän aivonystyröitä rasittava hillitön komedia voisi olla tällä hetkellä antoisampi kokemus näille äiti- ja isi-aivoille. 
    Tämän illan ja huomisen aamun ja aamupäivän suunnitelmat ovat siis nauttia hiljaisuudesta, kahdenkeskisestä ajasta, nukkua hyvin ja pitkään. Sunnuntaina pikkuihmisten palatessa kotiin jaksamme sitten taas hyvin levänneinä olla vähän parempia vanhempia rakkaille pikkumuruillemme.
    Ihanaa viikonloppua kaikille!

    Äitiys, minä, parisuhde, perhe, Vanhemmuus

    Äiti, ystävä & avovaimo (& arvontamuistutus)

    Jokainen henkilö omaksuu elämässään erilaisia rooleja, joiden mukaan elää erilaisissa tilanteissa. Paljon on puhuttu esimerkiksi työ-minästä ja siitä, miten käytös työssä ja työpaikalla eroaa siitä “normaalista” minästä ja tavoista käsitellä asioita ja toimia erilaisissa tilanteissa. Koska työ-minäni on nyt jossain hyvin syvällä äitiaivojen uumenissa, ajattelin kirjoittaa niistä muista rooleista, jotka nousevat esille tämänhetkisessä elämässäni päivittäin.

    Äiti-minä. Millainen minä olen äitinä? Äitiys on oikeastaan ainoa asia joka on muuttanut minua pysyvästi. Äitiys on niin kokonaisvaltainen rooli ja pysyvästi läsnä, että on vaikea enää edes kuvitella tai muistaa minkälainen olin ennen kuin minusta tuli äiti. En ainakaan osannut arvostaa tarpeeksi niitä hyvin nukuttuja öitä, Netflix-maratoneja aamun pikkutunneille tai spontaaneja kauppareissuja joille saattoi lähteä ilman sen kummempia suunnitelmia, jos tiedätte mitä tarkoitan. Äiti-minä ei siis ole pelkästään lasten myötä omaksuttu status, vaan myös pysyvä muutos omassa olemuksessani, tavassani ajatella ja toimia. Äitinä voisin kuvailla itseäni huolehtivana, jämäkkänä (tietyissä asioissa) sekä myöskin joissain määrin epävarmana. Epävarmalla tarkoitan sitä, että kannan huolta siitä toiminko joissain tilanteissa oikein ja onko kasvatustapani ja -tyylini varmasti nyt oikea. Sydän ja järki harvoin kulkee täydessä balanssissa käsi kädessä, mutta lopulta uskon että ripaus molempia ei voi kantaa täysin väärään suuntaan.

    Ystävä-minä. Myönnän, äitiyden ja lasten myötä en ole ollut ystävilleni niin läsnä kuin haluaisin. Suurin osa ystävien kanssa kommunikoinnista tapahtuu puhelimen välityksellä ja yhteistä kahvitteluaikaa on vaikea järjestää – tuntuu hullulta kotiäidin suusta, mutta totta se on. Suurin osa ystävistäni on työelämässä ja elämä tiukkaan aikataulutettu. Eri elämäntilanteet vievät eri suuntiin väkisinkin, mutta sisällämme tiedämme kuitenkin olevamme edelleen siellä, vaikka viime tapaamisesta olisikin kulunut viikkoja – tai ainakin ne tärkeimmät ystävät tietävät. Ystävän roolissa kuvailisin itseäni tsemppaajana ja kuuntelijana, auttavaisena. Koen tarvetta auttaa ja neuvoa, jakaa tietoani joskus ehkä vähän liikaakin. Ystäväni ovatkin ehkä oppineet jo suodattamaan välillä-neiti-kaikkitietävän juttuja.

    Avovaimo-minä. Kymmenen vuoden parisuhteen aikana oppii tuntemaan toisen ihmisen jo melkoisen hyvin. Alkuhuuma on taputeltu ja intohimon lieskat eivät enää lyö niin kuin ensimmäisten vuosien aikana. Lapsia on siunaantunut kaksi ja poikaystävästä on kasvanut miesystävä, avomies. Ensi kesänä  papin aamenen myötä aviomies. Kyse ei ole enää pelkästä ihastumisesta, rakastumisesta ja siitä että tuntee vetoa toista kohtaan. Parisuhteesta on kehittynyt kahden ihmisen välinen liitto, ystävyyssuhde ja kumppanuus. Vedetään yhtä köyttä ja seistään toinen toisemme rinnalla myrskyssä tai kun on tyyntä – silloinkin kun on ihan hiton tylsää ja arjen oravanpyörä pyörii pyörimistään. Olen kumppanina rakastava, huolehtivainen ja kiinnostunut toisen ihmisen tunteista. Nautin pitkistä keskusteluista, vaikka toisinaan rakastan olla vaan ihan hiljaa.

    Minkälaisia rooleja te omaksutte omassa elämässänne näiden roolien lisäksi?

    Psst. Instagram-tililläni on käynnissä vielä tämän päivän arvonta, jossa voi voittaa liput Turun häämessuille 27.-28.1.2018. Arvon voittajan klo 21, eli siihen asti aikaa osallistua! 

    parisuhde

    Jotain katsottavaa vol. 2 – Leffa, joka kannattaa ehdottomasti katsoa x 3

    Teksti sisältää kaupallisia linkkejä.

    Kuva: Pixabay
    Lapset nukkuu, miehellä on vapaa ilta ja olisi ihanaa katsoa joku elokuva yhdessä. Mutta mikä? C Moren suoratoistopalvelusta löytyy ainakin nämä kolme helmeä, joiden katsomista suosittelen lämpimästi. Uupuuko C More? Ei haittaa, voit rekisteröityä palveluun täällä, ja saat kokeilla palvelua kuukauden veloituksetta!
    Kuva: C More

    Hacksaw Ridge

    Mel Gibsonin ohjaama tositapahtumiin perustuva sotaelokuva nuoresta amerikkalaissotilaasta, joka kieltäytyy koskemasta aseeseen. Tapahtumat sijoittuvat toiseen maailmansotaan ja Okinawan taisteluun. Pääosaa, eli Desmond Dossia esittää Andrew Garfield, joka sopi mielestäni rooliin loistavasti, vaikka ensin silmän kesti tottua näkemään tämä nuorimies muualla kuin Spidermanin roolissa. Elokuva on paras pitkään aikaan katsomani, ihan älyttömän hyvä.

    kuva: C More

    Deadpool

    Vierastin tämän elokuvan katsomista alkuun (en edes tiedä miksi), mutta sen katsottuani voin vain todeta leffan olleen oikein hyvä. Tässäkin elokuvassa pääosaa esitti mies, jota ei välttämättä heti osaisi tämänkaltaiseen elokuvaan yhdistää, nimittäin Ryan Reynolds. Kuten muutkin Marvelin elokuvat, myös tämä tarjosi vauhtia ja vaarallisia tilanteita, taidokkaasti kuvattuja tappalekohtauksia sekä ripauksen myös sitä romantiikkaa.

    Kuva: C More

    Hell or high water

    Viime vuonna ensi-iltansa saanut moderni länkkärielokuva kertoo veljeksistä, jotka yrittävät pankkeja ryöstämällä turvata perheelleen kuuluvan maatilan, jota pankki on pakkolunastamassa. Elokuvan maisemat ja musiikki olivat miellyttäviä ja elokuva oli kaikin puolin mielenkiintoinen, se olisi saanut olla jopa hiukan pidempi. Kannattaa katsoa!
    DEEP, parisuhde, perhe

    Joo joo, rakastan rakastan.

    Rakkaus voi olla monelle itsestäänselvyys. Etenkin pitkissä parisuhteissa saattaa molemminpuolinen oletus olla, että kaikki on ihan hyvin ja homma rullaa omalla painollaan. Rakastetaan rakastetaan, hiljentyminenhän on myöntymisen merkki, vai mitä?

    Rakkaus ja rakastaminen ei kuitenkaan koskaan saisi olla itsestäänselvyys. Rakastaminen voi olla arkista ja tuntua ruuhkavuosien aikana kilpajuoksulta kelloa vastaan. Rakastaminen voi olla sanatonta, mutta samalla toisen huomioon ottamista päivittäisessä elämässä. Se saattaa olla hymy, katse pilke silmäkulmassa ohimennen, halaus raskaan päivän jälkeen tai juuri ne oikeat sanat jotka haluat kuulla kun kaikki ottaa päähän.
    Rakastaminen ei välttämättä tarkoita kukkia ja skumppaa kynttilänvalossa joka perjantai, toki se voi sitäkin olla. Rakastaminen ei välttämättä ole yllätyslahjoja ja suklaarasioita kerran kuukaudessa, toki sekin on ok. Rakastaminen voi päinvastoin olla ihan se tavallinen yhdessä keitetty iltapuuro, tai aamulla saman pöydän ääressä nautittu aamukahvi.
    Rakkaus ja rakastaminen tarkoittaa sitä, että haluaa jakaa toisen kanssa elämän ilot ja surut, suuret ja ne kaikista pienimmätkin jutut, joita arki ja elämä tuo tullessaan. Se tarkoittaa sitä, että illalla annetaan hyvänyönsuukot ja aamulla toivotetaan hyvät huomenet.
    Se tarkoittaa sitä, että vielä kymmenen – ja kahdenkymmenen vuoden jälkeen toinen herättää itsessä tunteita ja ajatuksia, joita kenenkään muun kanssa ei koe. Se tarkoittaa sitä, että vedetään yhdestä köydestä, samalla puolella, yhdessä – ei vastakkaisilla puolilla.
    Se vaatii työtä ja kompromisseja, toisen saappaisiin asettumista, peiliin katsomista ja paljon muuta. Mikään muu ei ole varmaa, paitsi epävarma ja siksi parisuhteen eteen pitää tehdä työtä ja panostaa. Rakkaus ei ole itsestäänselvyys ja liekki sammuu jos siitä ei pidä huolta tai sytytä sitä uudelleen jos se on jo sammunut. 
    Lapsiperheen arki on hektistä ja parisuhteen kahdenkeskinen aika saattaa rajoittua siihen tuntiin tai kahteen illalla, lasten mentyä nukkumaan. Pitäkää kädestä, olkaa lähellä ja puhukaa. Keskustelun ei välttämättä tarvitse olla syvällistä, mutta yhteys on kuitenkin pidettävä auki. Molempien olisi hyvä tietää, että mistä tahansa voidaan puhua. Asioita ei kannata padota sisälleen, sillä pienistäkin murheista voi kasvaa suuri musta möykky, jonka avaaminen on paljon vaikeampaa, kuin jos asian olisi purkanut jo silloin kuin se alkoi ensimmäisen kerran vaivata. Joskus ei tarvita edes sanoja, vaan riittää että olette vierekkäin ja läsnä. 
    Jos rakastat, kerro se. Jos et enää rakasta, kerro sekin. Jos jokin asia mietityttää, nosta kissa pöydälle. Kysy ja kuuntele. Pahinta on jättää asiat puhumatta ja olettaa tai pitää toista itsestäänselvyytenä. 
    Joo joo, rakastaa rakastaa.

    minä, parisuhde, perhe

    Olipa kerran sinä ja minä

    Se alkoi reilu kymmenen vuotta sitten. Oli helmikuu, hiihtolomaviikko ja vuosi 2007. Ystäväni oli lähdössä silloisen poikaystävänsä ja tämän kavereiden kanssa Himokselle ja pyysi minua sekä toista ystäväämme mukaan niin sanotuksi henkiseksi tueksi. Kuka hullu lähtisikään ainoana naispuolisena poikaporukan mökkireissulle, huh!

    Olin muutama kuukausi ennen reissua eronnut silloisesta poikaystävästäni, siitä ensimmäisestä oikeasta. Nuoren teinitytön sydän oli vasta vähän aikaa sitten revitty kappaleiksi, eikä tuo sinisilmäinen ja naiivi pikkulikka osannut odottaakaan, että koko elämän mullistava muutos – tai mies (silloin ehkä kuitenkin vielä poika) olikin lähempänä kuin olisi arvannutkaan. Olihan lapsuudenkotimmekin vain kivenheiton päässä toisistaan. 
    Stigidilaation alkaessa soimaan, palaa mieleni joka kerta takaisin tuohon yhteen käänteentekevään iltaan. Ystävälläni oli tässä asiassa kuitenkin sormensa pelissä. Olin maininnut hänelle, että M on mielestäni ihan kivannäköinen ja vaikuttaa mukavalta. Ennen kuin ehdin “kissa” sanoa, oli sanomani kantautunut jo M:n korviin – ja siitä se sitten lähti. Jos luet tätä, rakas ystävä, tunnistat varmasti itsesi. Jos olisit täällä, kaataisin shampanjaa myös sinulle, kippis!

    Talvilomahuuma ja -romanssi jatkui kuitenkin reissun jälkeenkin. Muistan hyvin ne illat, jolloin odotin kotikujamme päässä lehtiroskiksella että tulet hakemaan minua isäsi autolla. Saatoimme ajella tuntikausia ja näytit minulle paikkoja joita en tiennyt olevan olemassakaan. Iltaisin odotin perhoset vatsassa, josko lähettäisit viestin tai soittaisit. 

    Päivät muuttuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Tuli ensimmäinen yhteinen koti ja ensimmäinen yhteinen norovirus. Tuli ylä- ja alamäkiä, mutta aina loppujen lopuksi aurinko paistoi risukasaan. Vastoinkäymisistä selvittiin yhdessä ja entistä vahvempina. Luovuttaminen ei ole koskaan ollut edes vaihtoehto.
    Kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon, enemmän kuin olisi ikinä uskaltanut edes toivoa. Nyt kirjoitan tätä tekstiä yhteisen omakotitalomme terassilla, sillä aikaa kun ihanat ja maailman kauneimmat lapsemme nukkuvat päiväunia.

    Sain parhaan mahdollisen isän lapsilleni, ystävän ja puolison rinnalleni ja vävyn äidilleni. Olen suunnattoman kiitollinen jokaisesta päivästä kanssasi. Nyt niitä päiviä on takana jo kymmenen vuoden ajalta, enkä malta odottaa minkälaisia seikkailuja tulevat vuodet vielä tuovat tullessaan.

    Hyvää kymmenettä vuosipäivää rakas.