Follow:
Browsing Category:

minimimmi

    Kuulumisia, Lapset, minimimmi

    Kohta 2-vuotias

    Meillä kotona asuu temperamenttinen, lujaluonteinen ja samalla niin sympaattinen ja hellyyttävä kohta kaksivuotias. Hän osaa ja muistaa aina kiittää ja pyytää anteeksi. Hän toivottaa hyvät huomenet aamulla ensimmäisenä ja hyvät yöt illalla viimeiseksi kaikille perheenjäsenille erikseen. Hän osaa laittaa kengät itse oikeaan jalkaan, riisua vaatteet ja sanoa Äiti, mennään Ikeaan. Hän on oppinut vastaamaan Täh, vaikka hyvin kuulee ja ymmärtää mitä ja mistä hänelle puhutaan.
    Hän osaa kertoa milloin tarvitsee päästä vessaan, vaikkakin usein vähän liian myöhään. Hän on sinnikäs, eikä luovuta helpolla. Hän tietää mitä tahtoo – ja näyttää sen myös. Hän ei jää kakkoseksi vaan sitkeästi pitää puolensa tilanteessa kuin tilanteessa. Hän tietää mitä tarkoittaa kun jokin asia kielletään – joskus jopa tottelee sitä kuuluisaa Ei -sanaa. Hän haluaa kävellä itse, syödä itse ja pukea itse. Samalla hän ei kuitenkaan epäröi pyytää apua, kun sitä tarvitsee. Auta mua!

    Hän nukkuu pääsääntöisesti hyvin, omassa vaaleanpunaisessa pikkusängyssään, isosiskonsa kanssa samassa huoneessa.  Hän nukahtaa unilelu kainalossaan samalla äidin tai isin kädestä kiinni pitäen. Aamulla herätessään hän on lähes poikkeuksetta hyväntuulinen ja valmiina uuteen päivään, joskus meidän vanhempien makuun jopa hiukan liian aikaisin.

    Kohta kaksvee rakastaa tanssimista ja omaa ikäisekseen uskomattoman hyvän rytmitajun ja kuperkeikkakin onnistuu jo melkein puhtaasti. Hän haluaisi kovasti osallistua isosiskon kanssa samalle tanssitunnille kerran viikossa, mutta aina lopulta tyytyy leikkimään äidin ja isin kanssa tanssisalin ulkopuolella. Musiikkimakuun mahtuu about kaikki, mutta isosiskon tavoin ehdoton lemppari on Naughty Boyn La la la. Hän rakastaa kun häntä silitetään ja muistaa aina halata, pussata ja puhaltaa kun jollekin tulee pipi. Kun hän lähtee, pois, huutaa hän aina lähtiessään Heippa, nähdään! Ihan kaikille huoneessa olijoille, missä tahansa onkin – ja varmasti niin moneen kertaan, ettei varmasti keneltäkään jää huomaamatta.

    Hän hymyilee ja nauraa paljon, nauttii leikkiä yksin ja myös isosiskonsa kanssa – josta muuten myös ottaa oppia ja mallia ihan joka päivä. Hän ihailee esikuvaansa ja heillä on myös ihan omat, kahdenkeskiset juttunsa, jotka eivät kuulu kenellekään muulle – ainakin niistä korvaan kuiskituista salaisuuksista päätellen. Hän jaksaa jo toisinaan keskittyä pitkiäkin aikoja, mutta saattaa myös kiihtyä nollasta sataan muutamassa sekunnissa.

    Hän on empaattinen ja ihana, suloinen, meidän pienempi punapäämme, kiharatukkainen murumme.

    Kuva: Annukka Viitanen Photography
    Kuulumisia, Lapset, minimimmi, pikkumimmi

    Puolitoistavuotias ja neljävee

    Toukokuun alkupuolella oli molempien tyttöjen neuvolat pitkästä aikaa. Minin puolitoistavuotis-neuvola, sekä Pikkumimmi E:n neljävuotisneuvola. E:n neuvolakäyntiin sisältyi neuvolantäin kanssa kahdestaan vietetty puolituntinen, jota harjoiteltiin jo kolmeveenä leikkineuvolan merkeissä. Tälläkin kertaa E pääsi tekemään tehtäviä ja näyttämään taitonsa neuvolantädille. Lisäksi E sai rokotusohjelmaan kuuluvat rokotukset, nyt myös sen vesirokkorokotteen. E otti rokotukset vastaan todella reippaana. Hän oli odottanut rokotuksia jo kovasti ja kyselikin käynnillä malttamattomana että Koska niitä piikkejä laitetaan, laitetaan jo! Olin yllättynyt miten hienosti koko rokotustilanne meni.
    E sai kovasti kehuja, joita äitinä on tietysti aina mukava kuulla. Juttelimme pitkät pätkät kaikesta, niin kuin aina. Meidän neuvolantäti on ihan huippu tyyppi ja on ollut ilo asioida juuri hänen kanssaan molempien tyttöjen lastenneuvolassa. Keskustelimme myös R-kirjaimen puuttumisesta, mutta neuvolan mukaan vielä tässä vaiheessa ei ole mitään syytä huoleen, vaan päinvastoin ärrän pitää antaa itsellään muovautua eikä sen opettaminen lapselle välttämättä ole hyvästä, koska ärrän lausuminen ja ääntäminen voi tällöin lähteä kokonaan vääränlaisesti alkuun. Vasta viisivuotiaana katsotaan tilannetta uudestaan ja lapsi saa tarvittaessa apua puheterapeutilta. Odotellaan ärrän kanssa ihan rauhassa siis.
    E oli neuvolamittausten mukaan 108 senttiä pitkä ja painoa hänellä oli 18 kiloa. Omalla käyrällään kasvaa hienosti, vaikka omaan silmään tyttö näyttääkin välillä hoikalta. Ei syytä huoleen tässäkään asiassa siis.
    A:n neuvolassa olimme muutama viikko sitten ja samaan käyntiin oli yhdistetty molempien tyttöjen lääkärikäynti. Neuvolamittausten mukaan puolitoistavuotiaamme on jo 10,5 kiloinen ja 81 senttiä pitkä. Olimme pitkästä aikaa neuvolassa koko perheen voimin. A sai myös rokotuksia osakseen, onneksi oli isosisko lohduttamassa mukana. Myös A:n rokotuksiin otettiin nyt vesirokkorokote mukaan, joten homma on nyt siltä osin hoidossa molempien tyttöjen osalta. Tuntuu haikealta, että nämäkin neuvolakäynnit ovat jo vähenemään päin, eikä montaa visiittiä ole enää jäljellä. 
    Onko teidän lapset saaneet nyt uuteena rokotusohjelmaan kuuluvan vesirokkorokotteen?
    Lapset, minimimmi, Ruoka, Yhteistyö/sponsoroitu

    Soseita ilman sotkua Vaaperon imukorkeilla (sis. arvonta & alekoodi)

    Yhteistyössä: Vaapero / Oy KidSpot Ab

    Vaikka kuinka liputan pussisoseiden ja -välipalojen nimeen, jouduin taas yhtenä päivänä kiroamaan ne alimpaan sinne jonnekin. A kyllä halutessaan osaa ja pystyy imaisemaan smoothiet pussista aiheuttamatta sen suurempaa sotkua, mutta kolmena kertana neljästä smoothiet päätyvät lopulta kaikkialle muualle kuin sinne pieneen suuhun.
    Minulle tarjottiin mahdollisuutta kokeilla Vaaperon välipalapusseihin tarkoitettuja imukorkkeja ja tottakai olin heti mukana, tämä innovaatiohan säästäisi minut monien sotkujen siivoamiselta! Sain Vaaperolta testiin valitsemani imukorkkisetin, ja valitsin vaaleanpunaisen ja sinisen imukorkin.

    Vaapero on turkulainen perheyritys, jonka idea ja ajatus imukorkkiin syntyi puhtaasti omasta tarpeesta. Vastaavanlaista tuotetta ei Suomessa ollut saatavilla, joten insinööriksi opiskeleva perheenisä otti ohjat omiin käsiinsä ja suunnitteli imukorkin opintojensa lopputyönä. Vaaperon verkkokauppa aukesi syksyllä 2017 ja on siitä asti tuonut helpotusta lapsiperheiden arkeen tällä nerokkaalla lastentarvikkeella.

    Imukorkkien toiminta ja teho perustuu soseen tai smoothien virtausta kontrolloivaan silikoniventtiiliin, joka aukeaa ainostaan silloin kun korkkia imetään. Sose ei siis pääse pursuamaan pussista hallitsemattomasti vauvan tai taaperon sitä puristellessa, väännellessä ja käännellessä. Meillä on tällä hetkellä myös superhauskaa heitellä lähes kaikki ruoka lattialle syöttötuolissa istuskellessa kun vatsa on täynnä tai ruoka ei enää maistu. Imukorkilla varustettua välipalapussia voikin heitellä mielin määrin ilman että soseet ovat pitkin lattioita ja seiniä. Ne onkin loistava eväs nautittavaksi esimerkiksi rattaissa, ilman että tarvitsee pelätä sotkua.

    Vaaperon imukorkki on valmistettu laadukkaasta ja turvallisesta BPA-vapaasta elintarvikesilikonista ja imukorkin voi huoletta pestä astianpesukoneessa. Imukorkit ovat olleet meillä nyt hetken käytössä ja ne ovat toden totta helpottaneet ennen niin sotkuisia välipalahetkiä. A hoksasi nopeasti miten smoothiet saa imaistua pussista, vaikka alkuun kovasti yrittikin puristella ja ihmetteli miksei mitään tule ulos. Yhden kerran A on saanut imukorkin irrotettua pussista, ja homma meni muutenkin läskiksi kun smoothien uutusmaku ei miellyttänytkään meidän neidin makuhermoja. Muutoin soseet on nätisti imaistu kitusiin mukisematta ja edes yrittämättä irrottaa korkkia pussin päästä – ja ilman sitä sotkua!

    Kaipaisitko sinäkin sotkuttomia sosehetkiä vauvan tai taaperon kanssa? Sain arvottavaksi teille lukijoille yhteensä kolme imukorkkipakettia! Jokainen arvonnan voittaja saa valita mieleisensä värisen imukorkkipaketin ja koko valikoimaan voit tutustua täällä. Arvon yhden korkkipaketin täällä blogissa, yhden blogin Facebook-sivulla ja yhden Instagramissa. Triplataksesi mahdollisuutesi voittaa, voit osallistua vaikka kaikissa foorumeissa.

    Osallistu arvontaan jättämällä kommentti jossa vastaat kysymykseen Minkä värisen imukorkkipaketin valitsisit itsellesi jos voitat? Muista jättää myös sähköpostiosoite, johon voin olla yhteydessä mikäli arpaonni osuu kohdallesi. Arvontaan on aikaa osallistua maanantaihin 5.2. saakka. Onnea arvontaan!

    Mikäli et jaksa odottaa arvontaan asti tai onni ei osunut kohdallesi arvonnan jälkeen, voit tilata itsellesi imukorkkipaketin koodilla MIMMIMAFIA (suuraakkosilla kirjoitettuna) 20 % alennuksella koko helmikuun ajan.

    Iloista helmikuun ensimmäistä päivää!

    Äitiys, Lapset, minimimmi, pikkumimmi, Vanhemmuus

    Kun pieni toisesta isosiskon teki

    Olen ennenkin kirjoitellut siitä miten E on ottanut roolinsa isosiskona ja perheemme vanhempana lapsena, ja halusin kirjoittaa aiheesta ihan oman postauksensa.
    Suurin murheeni A:n odotusaikana oli se, miten esikoisemme tulee ottamaan uuden perheenjäsenen vastaan ja miten perheemme uudet roolit löytävät paikkansa. Oma epävarmuus otti valtaa odotusjan edetessä yhä enemmän ja kärjistyi siihen, kun saimme päätöksen synnytyksen käynnistyksestä “ennen aikojaan”. Vaikka minulla oli ollut lähes yhdeksän kuukautta aikaa valmistautua ja tehdä ajatustyötä, tuntui kuin aika olisi loppunut auttamatta kesken.
    Kun pieni vauva sitten saapui, ja arki kahden lapsen äitinä alkoi sujua, sain huokaista helpotuksesta kun ymmärsin raskausaikana kokemani pelot ja kauhukuvat turhiksi. Olin kuullut kokemuksia siitä miten esikoislapsi on muuttunut kuin toiseksi ihmiseksi pikkusiskon tai -veljen tultua taloon. Pelkäsin että temperamentinen tyttömme ei syystä tai toisesta hyväksy pikkusiskoaan.
    Kun A oli pikkuinen (onhan hän sitä vieläkin) E halusi hoitaa ja hoivata, pitää sylissä ja pussata. Isosiskoa kiinnosti ruokailuhetket ja vaipanvaihdot. Hän saattoi istua sohvalle viereeni oma lempipehmo Kisu-Leena sylissään pitämään minulle seuraa imetysmaratonien aikana. Harvoin tuli hetkiä, jolloin hän olisi näyttänyt että häntä harmittaa että väkisinkin jäi välillä vähemmälle huomiolle pikkusiskon viedessä äidin aikaa enemmän. E oli innoissaan kun opetimme hänelle jääkaapissamme olevan vesiautomaatin käytön, jolloin hän sai aina itse hakea vettä janon yllättäessä, eikä joutunut odottamaan vuoroaan juurikin imetysmaratonien takia. Hän saattoi keskeyttää omat leikkinsä tullakseen ihailemaan ja höpöttelemään vauvalle. Hän esitteli tälle lelujaan, toisen möllöttäessä sitterissä tai lattialla.
    Nyt kun A on hiukan isompi ja liikkuu ja tutkii maailmaa itse, on E väkisinkin joutunut välillä  asettumaan puolustuskannalle. Hienot legorakennelmat ovat joutuneet lukemattomia kertoja pikku tuholaisen kynsiin ja lattialle jääneistä kirjoista on revitty sivuja. En olisi uskonut että joudun näinkin pian toimimaan erotuomarina, kun A repii siskonsa hiuksia tai nipistelee tätä silmän välttäessä. A tietenkin loukkaantuu verisesti kun häneltä tämä hupi kielletään ja sitemmin E onkin oppinut itse ottamaan etäisyyttä esimerkiksi laittamalla huoneensa oven kiinni rakennellessaan upeita linnoja ja torneja dubloista.

    Nyt päätään on nostanut myös mustasukkaisuus, eikä suinkaan esikoisen puolelta. Jos E kiipeää syliini, lopettaa A samantien sen mitä ikinä olikaa tekemisissä ja alkaa huutaa. Kirjaimellisesti pieni suu ammollaan huutaa kuin viimeistä päivää ja pyrkii myös syliin. Ja molemmathan syliin ei mahdu, vaan isosisko työnnetään siitä pois. Olemme kuitenkin E:n kanssa saaneet kuin saaneetkin yhteisiä, kahdenkeskisiä halihetkiä ja aika usein A:n mentyä nukkumaan, saatamme vielä jäädä hetkeksi sohvalle sylittelemään ja juttelemaan päivän tapahtumista ennen E:n nukkumaanmenoa.

    Ilokseni ja yllätyksekseni olen kuitenkin jo näinkin pian päässyt todistamaan tätä siskosten välistä dynamiikkaa erilaisten leikkien muodossa. Vaikka A:n leikit ovatkin vielä täysin eri tasolla kuin isosiskon, osaa E myös ottaa huomioon pienemmän ihmisen kyvyt ja tarpeet. E saattaa “lukea” A:lle satuja kirjoistaan ja tarjoaa usein erilaisia leluja myös pikkusiskolle. Aika usein tilanne on kuitenkin se, että tytöt leikkivät yhdessä erikseen, eli molemmat touhuavat omiaan vaikka samassa huoneessa olisivatkin. Päivä päivältä olen varmempi siitä, että sisaruus on yksi parhaista asioista, joita olemme voineet tytöillemme tarjota; elinikäinen ystävä ja leikkikaveri jonka kanssa jakaa ilot ja murheet, lelut ja sadut, sekä aika ajoin ottaa myös yhteen – joka sekin toisinaan on tärkeää ja opettavaista.

    minimimmi, perhe, Tapahtumat

    Y k s i v u o t i a s

    Vauvavuosi loppui ja pienestä nöpönenästämme kasvoi yhdessä yössä taapero. Virallinen syntymäpäivä oli jo keskiviikkona, marraskuun ensimmäisenä, mutta itse juhlia vietimme perheen, sukulaisten ja kummien kesken eilen.

    Minä en ole mikään synttärihypettäjä, eli en ole aloittanut juhlien valmisteluja puoli vuotta sitten, enkä oikeastaan edes vielä kuukausikaan sitten. Meillä ei vielä näin ensimmäisellä synttäreillä noudateta mitään teemaa, vaan minä olen äitinä mielivaltaisesti ottanut oikeudekseni suunnitella kakun ja muut tarjottavat mieleni mukaan. Teemajuhlat otetaan kehiin sitten kun minikin niitä osaa itse toivoa.

    Kakkuna oli 5-kerroksinen täytekakku mansikka-suklaa-täytteillä ja koristeenaan pensasmustikoita ja vadelmia. Instagramia seuranneet tietävät että eihän tuo ihan alkuperäistä visiota vastannut, mutta loppujen lopuksi olen kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Ja maistuihan se  vieraillekin, joten maun puolesta ei ainakaan kovasti mennyt metsään.

    Kakun lisäksi tarjolla oli katkarapuvoileipiä, jotka ovat oma henkilökohtainen lempparini. A sai aivan ihania lahjoja, joista myös isosisko oli aika innoissaan. Kaikin puolin onnistuneet juhlat siis.

    Tänään oli 1-vuotisneuvolan vuoro, jossa A sai taas rokotteita, kaikkiaan kolme kappaletta. Reippaasti niistäkin selvittiin, vaikka toisen ja kolmannne jälkeen itku olikin aika herkässä. A on kasvanut hienosti ja pituutta hänellä on jo 74,5 cm ja painoa 9480 g. Päänympärys 46,9 cm. Oli mukava nähdä neuvolatätimme, jonka kanssa olemme treffanneet viimeksi puolivuotis-neuvolassa, sillä viime kerralla oli sijainen. Jutustellessa vierähtikin tunti ihan huomaamatta. Edellisen käynnin kuulumiset voit lukea täältä.

    Tällä viikolla onkin kivoja juttuja tulossa, mutta niistä lisää myöhemmin.

    Iloista alkanutta viikkoa!

    Äitiys, Lapset, minimimmi

    Nyt se loppuu. Vai loppuuko sittenkään?

    Imetin E:tä noin kymmenen kuukautta. Ensimmäiset neljä kuukautta täysimetystä, jonka jälkeen vielä puoli vuotta osittainimetystä. E sai myös korviketta lisämaitona, sekä mummolassa tai mammalla hoidossa ollessaan.
    A:n kohdalla täysimetystä kesti puoli vuotta, jonka jälkeen osittaisimetys on kiinteiden ohella jatkunut tähän päivään asti. Korviketta A ei ole juurikaan huolinut ja pumpattua maitoakin nirsoillen, tuttipullo kun ei ole kelvannut neidille ollenkaan. Maitoa on saatu pieneen vatsaan hörpyttämällä tai nokkamukista.
    Yömme ovat olleet katkonaisia niin kauan kuin muistan, eli oikeastaan koko A:n elämän ajan. Yhtä tai kahta kokonaista yötä ensimmäisten kuukausien aikana lukuun ottamatta, yöheräilyjä on kertynyt kahdesta kahteenkymmeneen yössä, päivästä riippuen. Unikoulun myötä yöheräilyt ja yösyötöt loppuivat ja A nukkuu yhtä soittoa tällä hetkellä iltakahdeksasta aamuviiteen tai -kuuteen.

    Imetyskerrat ovat vähentyneet viimeisten viikkojen aikana huomattavasti, eikä neiti itsekään tahdo oikein rinnalla enää viihtyä. Kaikki muu, mitä ympärillä tapahtuu kiinnostaa enemmän. Päivän oikeastaan ainoat rauhalliset imetyshetket ovat aamun ensimmäiset, sekä illan viimeinen.

    A:n yksivuotissyntymäpäivää vietettiin keskiviikkona. Olin asettanut itselleni alitajunnassa ensin tavoitteen imettää ainakin neljä kuukautta, sitten kuusi ja lopulta ainakin ensimmäisen vuoden. Nyt tuo viimeisin rajapyykki saavutettiin, eikä uutta tavoitetta ole asetettu, enkä aio asettaakaan.

    Uskon että meidän imetystaival alkaa tästä olla hiipumaan päin, vaikka toki mielelläni jatkan niin kauan kun se meistä molemmista tuntuu hyvältä ja luonnolliselta. Luulen että ensin pois jäävät päivän aikana otetut hörpyt ja jatkamme ilta- ja aamutisseillä vielä jonkin aikaa. Tarkoitus on kuitenkin edetä lapsentahtisesti, jonka vuoksi en lopullista päätöstä imetyksen lopettamisesta aio tehdä, ainakaan tällä hetkellä. Jatkukoon tissittelyt siis vielä ainakin toistaiseksi, lopettaminen tulee sitten eteen kuin on tullakseen.

    Hyvää viikonloppua kaikille!

    Äitiys, Lapset, minimimmi

    Vauvavuoden viiminen päivä

    Tänään se sitten koitti. Huomenna tasan vuosi sitten alkanut vauvavuosi tulee tänään päätökseensä. 
    Tasan vuosi sitten tähän aikaan kädet ja jalat täristen astelin Tyksiin valmiina (en todellakaan) saamaan kuopuksemme tähän maailmaan. Aamu oli kutakuinkin samanlainen kun nyt. M lähti viemään E:tä hoitoon ja minä jäin vielä laittamaan viimeiset mukaan otettavat tavarat sairaalakassiin.
    Taisinpa siinä aamukahvin lomassa muutaman kyyneleenkin tirauttaa. Samaten automatkalla Tyksiin. Mutta Tyksiin päästyämme ja vaihdettuani sairaalavaatteet päälle, minut valtasi tyyneys ja vain valtava odotuksen tunne. Pian kolmesta tulisi neljä ja pienimmästä kertaheitolla isoin. Isosisko.
    Käynnistys aloitettiin lähes samantien ja sain ensimmäisen cytotec -lääkkeen heti aamulla ja siitä eteenpäin neljän tunnin välein. M vietti päivän kanssani sairaalassa, lepäilin ja söin hyvin. Keräsin voimia tulevaan, jota maratonjuoksuunkin rinnastetaan (en ole koskaan maratonia juossut, mutta voin kuvitella heidän olevan aika lähellä totuutta).

    Illan tullen ei vielä mitään ollut tapahtunut, joten M lähti vanhempieni luokse, jossa myös E oli hoidossa. Noin klo 23 maissa, juuri kun olin saamassa unen päästä kiinni, kuului selkeä naksahdus, plop. Te, jotka olette synnyttäneet, tiedätte varmaan mitä tapahtui. Soitin kelloa ja kätilö tuli päästämään minut suihkuun. Siitä se sitten lähti. Aamukuudelta soitin M:lle että nyt olisi varmaan aika lähteä tulemaan. 
    Kello 9 pienen pieni A oli maailmassa, niin täydellisenä tehden meidän perheestä kokonaisen.

    Huomenna tuo suloinen mini täyttää jo yksi vuotta ja vauvavuosi tulee näin päätökseen. Samalla lokakuu vaihtuu marraskuuksi, voiko nyt sanoa olevan syksyn sijaan talvi?
    Äitiys, Lapset, minimimmi, perhe

    Viimeinen kuukausi vauvana

    Pikkumyy rusettihousut saatu yhteistyössä Martinexilta.

    Tervetuloa lokakuu! Taas on kuun ensimmäinen ja pikkuinen kuopuksemme on tänään 11 kuukautta vanha. Tämähän tarkoittaa nyt sitä, että A:n vauvavuosi vetelee viimeisiään ja kuukauden päästä vauvasta kasvaa taapero – yhdessä yössä! Vaikea kuvitella että ensimmäinen vuosi on pian taputeltu, niin nopeasti tämä aika on kulunut. Kuten ystäväni Milla blogissaan hienosti asian ilmaisi, vauvavuotena arjessa päivät tuntuvat joskus pitkiltä ja kuluvat hitaasti, mutta vuodet sen sijaan vierivätkin nopeasti lähes huomaamatta.

    11 kuukauden ikäinen rakkaamme konttaa, nousee tukea vasten seisomaan ja kävelee myös tuettuna. Joinain hetkinä hän on yllättänyt itsensäkin seisomalla pieniä hetkiä pitämättä mistään kiinni ja nopeasti tarraakin takaisin tukeen. Pyllähtelyt ovat vähentyneet huomattavasti ja A osaakin jo varovasti laskeutua seisoma-asennosta takaisin istumaan ja lähteä vauhdilla konttaamaan kohti seuraavia puuhiaan.

    A on oppinut sanomaan äiti ja isosiskon nimeäkin huutelee etenkin aamuisin, kun uninen kolmevuotias hiipii makuuhuoneesta olohuoneeseen katsomaan aamupiirrettyjä. Voi tuota riemua mikä aina pienen ihmisen silmiin nouseekin siskonsa nähtyään – joka ikinen aamu.

    Ruokailut pikkuneidin kanssa sujuvat vaihtelevasti, mutta pääsääntöisesti A on hyvä syömään ja melko kaikkiruokainen. Kymppikuisena mukaan ruokailuihin otettiin myös hapanmaitotuotteita ja raejuusto onkin A:n yksi lemppareista. Kun pieni vatsa alkaa olla täynnä, alkaa ruuan pärisyttäminen äidin (tai isin) vaatteille ja sepäs vasta onkin tuosta pikkuihmisestä hauskaa puuhaa. Onneksi tätä leikkiä on opittu jo vähän ennakoimaan ja ruokailut osataan lopettaa ajoissa, ainakin melkein aina.

    Yöt ovat edelleen katkonaisia ja herätyksiä kertyy yhdessä yössä parhaimillaan kaksi ja pahimmillaan yli kymmenen. Hampaita ei ole vähään aikaan tullut läpi, mutta yläien pullottaa kulmahampaiden vieressä lupaavasti. Vaikea uskoa että hampaat olisivat surkeiden öiden syynä yksin, vaikka levottomuudet jatkuvatkin yöllä vaikka nukkuisimme A:n kanssa vierekkäin. Toivon ja luotan, että aika auttaa tässäkin asiassa ja jossain vaiheessa tyttö alkaisi nukkumaan yönsä paremmin, ilman sen kummempia kevätjuhlaliikkeitä tai kikka kolmosia.

    Tuntuu että viime neuvolakerrasta kahdeksankuisena alkaa olla jo pieni ikuisuus ja seuraavaksi treffaammekin ihanan neuvolatätimme yksivuotis-neuvolassa. Tarkkoja mittoja ei A:sta siis ole tällä hetkellä antaa, mutta veikkaisin että paino huitelee jossain kymmenen kilon paikkeilla. Käytössä hänellä on tällä hetkellä 70-80 -kokoiset vaatteet.

    Pikkuhiljaa voikin alkaa suunnittelemaan 1-vuotissynttäreitä, jännittävää!
    Ihanaa lokakuun ensimmäistä kaikille. Luonto ja syksy on nyt kauneimmillaan, joten siitä kannattaa ottaa kaikki irti ja nauttia raikkaasta syyssäästä ennen kuin talvipakkaset alkavat.
    Äitiys, Lapset, minimimmi

    Meidän vauva on jo 10 kuukautta!

    Tervetuloa syksy ja Syyskuun ensimmäinen!
    Kuun alku tarkoittaa meidän perheessämme aina myös sitä, että A:lle tulee täysiä kuukausia lisää pienen ihmisen ikämittariin. Tänään hän on jo kymmenen kuukautta vanha. Vauvavuotta on jäljellä enää kaksi kuukautta, herranjestas.

    Pikkumimmin kehityksessä on tapahtunut paljon viimeisen kuukauden aikana; 
    Hän alkoi konttaamaan, oppi nousemaan tukea vasten – ensin polvilleen ja sitten seisomaan, sekä muutama päivä sitten otti ensimmäiset askeleensa sohvasta samalla kiinni pitäen. Vaikka varmuutta nousemiseen on tullut jo hurjasti, ei takaisin alas laskeutuminen olekaan vielä kovin helppoa. Kun seisominen alkaa tuntua raskaalta, kutsuu hän hätähuudoin jonkun auttamaan itsensä takaisin istumaan tukevasti lattialle. Hätähuudolla tarkoitan hassun kuuloista jokellusta, komentavalla äänenpainolla – josta äiti tietenkin osaa lukea rivien välistä Tulkaa nyt äkkiä joku auttamaan minut alas täältä!

    A:n lempipuuhaa on kontata niin kovaa kuin pienillä polvilla vain pääsee, etenkin kun hän huomaa että joku lähtee hänen peräänsä. Lempipaikka on tällä hetkellä ruokapöydän alla, jossa myös noustaan ahkerasti seisomaan syöttötuolia vasten. Parhaiten tällä hetkellä maistuu takan läheisyydessä olevista polttopuista irtoavat kaarnanpalaset ja roskat, nam!
    Eroahdistus nosti toden teolla päätään jo jokin aika sitten, mutta nyt tuntuu, että se olisi ehkä laantumaan päin. Toki yöt ovat edelleen katkonaisia, mutta itku ei ole enää samanlaista hysteeristä ikäväitkua ja nukahtaminen yöunille tapahtuu myös aikaisempaa rauhallisemmin. Päivisin ikävä ei enää iske salamana jos äiti poistuu huoneesta – paitsi jos pitää jäädä kahdestaan vähän vieraamman henkilön kanssa, kuten kävi keskiviikkona kun hyvä ystäväni, jota A ei ole nähnyt vähään aikaan, kävi kylässä.

    Seuraavaan neuvolaan on vielä aikaa noin kaksi kuukautta ja edellisestä kerrasta on kulunut saman verran. Mittailimmekin A:ta täällä eilen illalla omin voimin ja nämä epäluotettavat mittaukset antoivat tulokseksi 9,5 kiloa ja noin 75 senttiä. Tasaiseen tahtiin pituutta ja painoa kertyy, meidän iso pieni tyttö.

    Nyt sitten jännityksellä odotellaan, ottaako A ensiaskeleensa saman ikäisenä kuin isosiskonsa, vai saadaanko vielä hetki huokaista helpotuksesta – vauhtia ja vaarallisia tilanteita kun riittää muutenkin!

    9 kk -kuulumiset voit käydä lukaisemassa täällä.

    Äitiys, Lapset, minimimmi

    Vauvan eroahdistus

    Lähes jokainen lapsi tai vauva kokee jossain elämänsä (yleensä alkutaipaleen) vaiheessa eroahdistusta, toiset lievempänä, kun taas toiset voimakkaampana. Äidin hataralla muistilla on vaikeaa sanoa kuinka kauan tätä vaihetta meillä on jo kestänyt, mutta sen voin ainakin kertoa että se tuntuu ikuisuudelta.

    Tyypillisimmin eroahdistusta ilmenee kaiketi 6-12 kuukauden ikäisillä lapsilla. Luonnollisesti eroahdistusta tapahtuu silloin, kun lapsi alkaa 5-8 kuukauden iässä erottamaan tutun ja vieraan henkilön toisistaan. A on pian 10 kuukauden ikäinen ja jos en hirveästi valehtele, niin voisin jopa väittää että eroahdistus alkoi noin seitsemän kuukauden ikäisenä vierastamisena harvemmin näkemiämme henkilöitä kohtaan. Tai eipä henkilön tarvitse olla edes sellainen, vaan riittää että on mies. Tai silmälasit. Tai tummat hiukset.

    Eroahdistus ei meidän tapauksessamme jää pelkkään vierastamiseen – meillä vierastaminen itse asiassa on mielestäni kovin harvinaista jopa. Sen sijaan ihan kotona jos poistun huoneesta niin että A huomaa, saattaa hän alkaa itkeä lähes hysteerisenä ja lähtee itkien konttaamaan perään. Isosiskon lohdutukset tai isin syli auttaa ehkä yhtenä kertana kymmenestä.

    Tällä hetkellä eniten eroahdistus vaikuttaa A:n yöuniin. Hän nukahtaa yöunille helposti ja ei välttämättä edes itkien. Mutta noin 3-4 tuntia nukuttuaan hän herää ensimmäisen kerran itkien ja uudelleen nukahtaminen vaatii jomman kumman vanhemman silittelyä, joskus muutaman minuutin ajan, joskus taas paljon kauemmin. Tästä ensimmäisestä kerrasta alkaakin sitten läpi yön ja aamuun kestävä hulabaloo, jonka aikana herätään keskimäärin 2-6 kertaa. Joskus useamminkin. Aamuyöstä otammekin A:n lopulta viereen, johon hän rauhoittuu lähes heti ja nukkuu vielä muutaman tunnin. Itselle (eikä miehellekään) yöheräilyt ole mikään ylitsepääsemätön juttu, mutta viime päivinä E on alkanut myös heräillä näihin pikkusiskon yöhuutoihin. Me kaikki kun nukumme samassa makuuhuoneessa. Hänelle kuitenkin eniten soisi katkeamattomat, hyvät yöunet.

    Ihme kyllä, vaikken ole nukkunut kunnollisia yöunia sitten alkuraskauden, ei väsymys ainakaan vielä ole saanut yliotetta. Joka ilta silti toivon, josko seuraava yö olisi se, jolloin me kaikki nukumme levollisesti aamuun asti heräämättä. Lohtua tähän vaiheeseen antaa tieto siitä, että kyseessä todellakin on vaihe. Se, että kestääkö se vielä kuukauden, vai seuraavat kolme vuotta, onkin sitten toinen juttu.

    Muita yökukkujien äitejä? Vertaistukea? Neuvoja? Mitä tahansa.