Follow:
Browsing Category:

Vanhemmuus

    KOTI, Lapset, parisuhde, perhe, Sisustaminen, Vanhemmuus

    Muutoksia nukkumisjärjestelyihin

    E kysyi eräänä aamuna, koska pääsee omaan huoneeseen nukkumaan. Olin hieman yllättynyt kysymyksestä, sillä olin ajatellut että ehdottomasti E haluaa edelleen nukkua meidän makuuhuoneessamme, vaikkakin omassa sängyssään, jossa on nukkunut yöt hienosti jo pitkään. Tuon pikkuihmisen kysymyksen ja ajatusten saattelemana ryhdyimme tuumasta toimeen ja toteutimme jo jonkin aikaa suunnitelmissa olleet makuuhuoneiden muutosjärjestelyt.

    Talossamme on kolme makuuhuonetta, joista yksi on toiminut jo hetken niin sanottuna työhuoneena. Tähän huoneeseen möbleerasimme nyt tytöille oman makuuhuoneen. Toinen pienempi makuuhuone jatkaa siis edelleen toimintaansa hyväksi todettuna leikkihuoneena. Tytöillä on nyt jo hetken ollut sänkyinä vanha käytettynä ostamamme Niemen Tehtaiden lasten kerrossänky, joka tuunattiin aikanaan herkullisen vaaleanpunaiseksi. Molemmat tytöt ovat nukkuneet kerrossängyssä alusta asti todella hyvin. Nyt kun kerrossänky siirtyi pois makuuhuoneestamme, erotimme sängyt varmuuden vuoksi ja turvallisuussyistä molemmat maan tasalle. Sängyt voi sitten tulevaisuudessa pinota uudelleen, kun E tuosta vähän kasvaa ja voimme luottaa ettei hän unenpöpperössä tipahda alas yläsängystä.

    Mielestäni tyttöjen makuuhuoneesta tuli erittäin ihana ja viihtyisä pienine yksityiskohtineen. Ajatuksena erillisissä leikki- ja makuuhuoneissa on se, että tila jossa nukutaan, säilytetään rauhallisena paikkana ja leikkihuoneessa taas saa painella menemään koko pienen sielunsa kyllyydestä. Tytöt saavat siis nukkua – ja leikkiä yhteisissä tiloissa siihen asti, kunnes E on niin vanha että alkaa tarvitsemaan jo enemmän omaa tilaa ja rauhaa. Tällä hetkellä uudet nukkumisjärjestelyt tuntuvat erittäin hyvältä ja molemmat tytöt ovat nukkuneet omissa sängyissään yöt todella hienosti. Oli myös aika ihanaa saada oma makuuhuone taas kokonaan itselle, ja miehelle tietenkin. Tuntuu kuin kotonamme – ja etenkin näissä makuuhuoneissa vallitsisi täysin uudenlainen harmonia, jota niihin on jo pitkään kaivattukin.
    Äitiys, Kuulumisia, Lapset, minä, Työ, Vanhemmuus

    Syksyn uudet tuulet – hoitovapaan loppu lähenee

    Syksy tuo tullessaan jälleen uudenlaisen arjen, sillä kahden vuoden mittainen hoitovapaa sekä kotiäitinä olo tulee päätökseensä ja on aika palata takaisin työelämään. Ensimmäinen virallinen työpäivä on heti syyskuun alussa.

    Onneksi töihin paluu on tälläkin kertaa melko kevyt, eikä samaan aikaan tarvitse murehtia lasten päiväkodin aloitusta, sillä M jää tyttöjen kanssa taas vuorostaan kotiin. Palasin E:n kohdalla töihin tämän ollessa vähän yli yksivuotias, jolloin M jäi myöskin kotiin vajaaksi puoleksi vuodeksi. Tämä järjestely toi helpotusta omaan töihin paluuseen, joten toivoin samanlaista järjestelyä tälläkin kertaa – onneksi se oli taas mahdollista. 
    Kun työmoodi on lähtenyt kunnolla käyntiin ja arki sen saralla tasaantunut, pystymme paremmin ja rauhassa keskittymään lasten siirtymiseen kotihoidosta päiväkotiin, sitten kun sen aika koittaa. Parempi yksi suurempi muutos arkeen kerrallaan, ainakin uskon niin.

    Töihin palaaminen ei ahdista oikeastaan ollenkaan. Olen kahden vuoden ajan saanut seurata molempien tyttöjen kasvua ja kehitystä lähietäisyydeltä ja olen tästä ajasta erittäin kiitollinen ja onnellinen. Monella ei ole mahdollisuutta olla kotona näinkään pitkään, eikä hoitovapaa ylipäätään ole mikään itsestäänselvyys. Valehtelisin kuitenkin jos väittäisin, etten ole tänä aikana kaivannut töihin. Olen kaivannut työkavereita ja työyhteisöä, asiakaskohtaamisia sekä sitä tekemisen meininkiä. Olen kaivannut sitä että saan pistää kaiken osaamiseni peliin. Olen kaivannut ongelmanratkaisua (muutakin kuin tyttöjen välisten eripurien ratkomista tai äitiyteen muuten liittyviä pähkäilyjä) sekä sitä että saan pistää aivoni oikeasti koetukselle, aikuisesta juttuseurasta puhumattakaan. Vaikka ystävät ovat olleet koko tämän ajan puhelimen päässä. Olen kaivannut hiljaisia aamuja toimistolla, jossa saan aloittaa päiväni rauhallisesti kahvikupillisen kera, valmistautumalla päivän töihin. Olen kaivannut itse työtä. Aikansa kutakin ja nyt on aika vaihtaa paikkoja isin kanssa ja päästää hänetkin kokemaan ainutkertaista laatuaikaa tyttäriensa kanssa. 
    Vaikka mieli onkin osittain jo syyskuun alussa, aion nauttia viimeisistä viikoista kotona täysillä. Onhan tätä kesää vielä vähän jäljellä, vaikka ilmassa onkin jo vahvasti syksyn tuntua sateineen ja pimenevine iltoineen. Kotiäitiys on ollut äärettömän antoisaa ja avartavaa, mutta jälleen on tullut aika yhden aikakauden päätökseen ja taas toisen alkamiseen. Syksyä jo varovasti ja vähän innolla odottaen siis.
    KOTI, perhe, Vanhemmuus, Yhteistyö/sponsoroitu

    Käytä aikasi siihen, mikä on sinulle oikeasti tärkeää

    Kaupallinen yhteistyö: Virkiäsiivous

    Me ollaan M:n kanssa molemmat sellaisia, että tykätään siististä kodista. Tai oikeastaan sitä ei voi pelkäksi tykkäämiseksikään oikein sanoa, sillä ahdistutaan molemmat jos koti on pitkään hullunmylly ja sotkuinen. Nautitaan suunnattomasti siitä kun tavarat on paikoillaan, on puhdasta ja ylimääräisiä tavaroita ei juurikaan näy.

    Melkein aina kun olemme lähdössä jonnekin, pistämme ensin paikat kuntoon, jotta olisi sitten mukava palata siistiin kotiin. Aika usein meidän vapaapäivien aamuina suoritetaankin sellainen pintapuolinen paikkojen pikainen puts plank, jolloin viedään tavarat paikoilleen, siivotaan keittiö ja pyyhitään näkyvät liat pois. Dysonin varsi-imuri (maailman paras keksintö) viuhuaa myös tiuhaan tahtiin, etenkin keittiössä ja useamman kerran päivässä.

    Ollaan monesti mietitty sitä, miten kauan koti pysyikään siistinä kun oltiin kahdestaan. Tehtiin kunnon siivous kerran viikossa ja juurikaan muuta ei tarvittu, kun perussiisteys pysyi yllä joka-aamuisella sängyn petaamisella ja tiskikoneen täytöllä ja tyhjennyksellä. Nyt lapsien myötä koti pysyy siivouksen jälkeen sellaisena noin… tunnin? Oikeasti ja valehtelematta. Ellei sitten lähdetä pois kotoa ja tulla takaisin vasta niin myöhään että lapset saa sujauttaa suoraan vällyjen väliin.

    Olin heitellyt ilmoille ajatusta kotisiivouksesta, joka voisi olla esimerkiksi kerran kuukaudessa tai kahden viikon välein jonkun toisen tekemä. Eli toisin sanoen olen haaveillut siivoojan palkkaamisesta kotiimme. Välillä tuntuu että kaiken vapaa-ajan saisi käytettyä paikkojen järjestelemiseen ja siivoamiseen, jos sen antaisi mennä niin. Ja jos nurkat päästää pölyttymään liikaa, ei sekään mielialoihin vaikuta ainakaan nostattavasti.
    Tuntuu ihan kuin ajatukseni olisi luettu, kun Virkiäsiivouksen Anniina otti minuun yhteyttä ja ehdotti yhteistyötä. Tässä oli täydellinen mahdollisuus kokeilla miten kotisiivous muutaman kerran kuukaudessa vaikuttaisi meidän arkeemme ja siihen, että meille jäisi edes kaksi kertaa kuukaudessa sen muutaman tunnin siivouksen sijaan aikaa johonkin ihan muuhun. Virkiäsiivouksen motto onkin melko osuva: Käytä aikasi siihen, mikä on sinulle oikeasti tärkeää.






    Virkiäsiivous on upean Anninan yritys, joka tarjoaa kotisiivousta Turun alueella ja lähikunnissa. Voit sopia Virkiän kanssa siivouksesta joko kertaluontoisesti tai solmia säännöllisen sopimuksen. Myös ikkunanpesut ja muut siivousalan työt kuuluvat Anninan ja Virkiäsiivouksen tarjoamaan palveluvalikoimaan. Siivousvälineinä Virkiä käyttää turvallisia ja laadukkaita, mutta silti tehokkaita biohajoavia tuotteita. Halutessasi siivous voidaan toteuttaa myös omilla tuotteillasi ja välineilläsi. Kotisiivouksen lisäksi Virkiäsiivouksesta voit tilata myös juhlapaikan siivouksen sekä ennen että jälkeen juhlien. 
    Virkiäsiivouksesta ja Anninasta välittyy lämminhenkinen fiilis ja heidän toimintansa on todella asiakaslähtöistä; Koko palvelu rakentuu asiakkaan omien toiveiden ympärille ja asiakkaan auttaminen sekä toiveiden toteuttaminen on Virkiälle kunnia-asia. Kuten varmasti moni, myös minä ajattelin aluksi että tuntuu hassulta päästää vieras ihminen kotiimme, mutta nämä tuntemukset katosivat todella nopeasti. Luottamussuhde Anninaan ja Virkiään syntyi nopeasti ja yrityksen toiminnasta huokuu että työtä tehdään suurella sydämellä. Asiakkaan ja tämän kodin arvostaminen näkyy yrityksen toiminnassa alusta asti.

    Olemme saaneet nauttia Virkiäsiivouksen palveluista nyt reilu kuukauden ajan, ja viimeksi eilen saimme tulla ihanaan puhtaaseen kotiin. On vaikea kuvailla sitä iloa, minkä kokee kun saapuu kotiin ja joku on laittanut siellä paikat viimeisen päälle. Puhdas ja raikas tuoksu leijuu nenään heti ulko-oven avatessa ja kotiin saapuessa voi vain keskittyä siihen mikä oikeasti merkitsee eniten, yhdessäoloon. Olen myös huomannut että oma pinnani ei ole lainkaan niin kireä, enkä ota enää niin paljon stressiä siivoamisesta, kun tiedän että seuraava siivouspäivä lähenee jolloin Annina tulee ja pelastaa – ei pelkästään minun, vaan koko meidän perheen päivän.
    Anninan kanssa on ollut helppo ja mukava asioida ja tehä yhteistyötä ja kaiken lisäksi hän tarjoaa nyt blogini lukijoille pienen alennuksen! Ota yhteyttä Virkiäsiivoukseen ja mainitse Anninalle Mimmimafia -blogi, niin saat kertaluontoisen siivouksen hintaan 34 €/h (normaalisti 37 €/h). 
    Muistathan myös, että kotisiivouksen saa vähentää myös omassa verotuksessa. Vähennyskelpoinen osuus sadan euron omavastuun jälkeen on 50 % työn osuudesta. Lue lisää kotitalousvähennyksestä Virkiäsiivouksen kotisivuilta ja Verottajan sivuilta
    Virkiäsiivous löytyy myös Facebookista ja Instagramista.
    Postauksen valokuvat on ottanut Lilli Virtanen.
    minä, parisuhde, Vanhemmuus

    Deittiviikonloppu

    Tämä viikonloppu on siinä mielessä erityinen, että meillä on M:n kanssa treffi-ilta. Molemmat tytöt ovat menossa yökyläilemään ja me saamme viettää laatuaikaa ihan kahdestaan pitkästä aikaa. Tarkoituksena olisi mennä elokuviin ja sen jälkeen vielä myöhäiselle dinnerille, mikäli jaksamme valvoa niin myöhään, haha!
    Yritin eilen selailla Finnkinon sivuilta siellä tällä hetkellä näytettäviä elokuvia, emme vain oikein osaa päättää mihin leffaan hyödynnämme E:n kummitädiltä joululahjaksi saamamme lahjaliput. Olin vähän pettynyt, kun tällä hetkellä ei pyöri mitään kauhuelokuvaa. Jotenkin iltanäytös ja selkäpiitä karmiva horrori on aina niin kiehtova yhdistelmä. Toisaalta joku vähemmän aivonystyröitä rasittava hillitön komedia voisi olla tällä hetkellä antoisampi kokemus näille äiti- ja isi-aivoille. 
    Tämän illan ja huomisen aamun ja aamupäivän suunnitelmat ovat siis nauttia hiljaisuudesta, kahdenkeskisestä ajasta, nukkua hyvin ja pitkään. Sunnuntaina pikkuihmisten palatessa kotiin jaksamme sitten taas hyvin levänneinä olla vähän parempia vanhempia rakkaille pikkumuruillemme.
    Ihanaa viikonloppua kaikille!

    Äitiys, Tips & tricks, Vanhemmuus

    10 vinkkiä kuinka pitää kotona järjestystä yllä

    Siitä alkaen kun esikoinen alkoi liikkua ja leikkiä leluilla (ja kaikella muullakin mitä käsiinsä vain sai) tuntuu kuin kotonamme ei olisi siistiä päivää nähty. Toki siivouksen jälkeen on siistiä sen hetken aikaa, mutta illalla lelut ja tavarat on jo räjäytetty useampaan kertaan lattioille ja ympäri koko kotia.

    Kun järjestystä pyrkii ylläpitämään jatkuvasti, ei sotku pääse koskaan ottamaan yliotetta koko kodista ja suurpiirteiseen siivoamiseen ja tavaroiden järjestelyyn kuluu vain pikkuinen hetki, ja siten myös siivoamisen aloittamisen kynnys on paljon matalampi, kun selätettävä kaaos ei tunnukaan niin mahdottomalta.

    Listasin alle muutaman käytännön vinkin, joiden avulla kodin yleisilme pysyy siistinä päivästä toiseen. Toki se edellyttää myös ainakin talouden aikuisten sitoutumista samaan ylläpitämiseen, joten luetuta samainen lista myös puolisollesi tai talouden muille aikuisille.

    1. Oma paikkansa kaikelle. 

    Kun tavaroilla on kaikilla oma paikkansa ja jokainen tietää ne, ei tavarat vaeltele pisin asuntoa paikasta toiseen. On myös hyvä sopia että se kuka ensin huomaa tavaran olevan väärällä paikalla, vie sen oikeaan paikkaan. 

    2. Suosi säilytyslaatikoita. 

    Vaikka tavaraa ei olisi paljon, on säilytyslaatikoita hyvä hyödyntää. Näin tavarat saa helposti pois silmistä, joka luo jo rauhallisemman ja siistimmän yleisilmeen kotona. Lasten lelut on esimerkiksi hyvä jakaa erilaisiin laatikoihin, jolloin pikkuinenkin oppii tavaroiden omien paikkojen merkityksen.

    3. Karsi liika tavara. 

    Less is more, ehdottomasti. Jos et raaski luopua tavarasta jota et kuitenkaan tarvitse, pakkaa ne varastoon. Käy varaston tavarat läpi kuitenkin säännöllisesti ja jos huomaat ettet edelleenkään ole kaivannut näitä tavaroita, pistä ne eteenpäin. Jollekin tarpeeton voi olla toiselle todellinen aarre ja kierrättäminen kannattaa aina. Jos et jaksa nähdä vaivaa esimerkiksi kirpputoreilla myymiseen, Punaisen Ristin ylläpitämä Kontti ottaa tavaraa vastaan oikein mielellään.

    4. Vie mennessäsi, tuo tullessasi. 

    Jos huomaat jonkin tavaran olevan lattialla tai muulla sille kuulumattomalla paikalla, nappaa se mukaasi samantien. Kaksikerroksisessa asunnossa asuessamme meillä oli tapana kasata yläkertaan menevät tavarat aina rappusille ja seuraavan yläkertaan kiipeävän tulisi ottaa ainakin jotain matkalla mukaansa. 

    5. Laita tavara omalle paikalleen heti käytön jälkeen. 

    Tämä on tapa, jossa monella (ainakin meidän perheessä) on opeteltavaa.

    6. Siivoa vain kerran viikossa. 

    Kun ylläpidät järjestystä kuusi päivää viikossa, riittää kun pidät siivouspäivän vasta seitsemäntenä päivänä.

    7. Siivoa jäljet aina heti, etenkin keittiössä kun olet tehnyt ruokaa. 

    Kukaan ei jaksa heti syötyään alkaa hinkkaamaan liettä puhtaaksi tai pyyhkimään roiskeita keittotasolta, joten nämä kannattaa tehdä jo ennen kuin istahtaa ruokapöydän ääreen.

    8. Tyhjennä tiskikone aina viimeiseksi illalla tai ensimmäisenä aamulla. 

    Näin päivän mittaan likaiset astiat saa samantien pois silmistä ja keittiön yleisilme on siisti, kun allas ei ole täynnä likaisia astioita. 

    9. Petaa sänky joka aamu. 

    Tämä vie aikaa 1-2 minuuttia ja antaa makuuhuoneelle heti huolitellumman ilmeen. Pikainen tuuletus sängyn petaamisen yhteydessä raikastaa myös koko huoneen ihanasti.

    10. Osta harkiten ja osta tarpeeseen.

    Vältä heräteostoksia ja mieti kaksi kertaa ennen ostamista, tarvitsetko tavaraa todella.

    Miten te ylläpidätte kodin järjestystä siivouspäivien välillä? Annatteko tilanteen niin sanotusti räjähtää käsiin ja murehtia siisteydestä vain siivoukselle pyhitettynä päivänä vai ylläpidättekö järjestystä tunnollisesti pisin viikkoa?

    Psst. Jos vinkit olivat mielestäsi hyödyllisiä, jaa postaus toki eteenpäin :)

    KOTI, Lapset, perhe, Vanhemmuus

    Kuka määrää kaapin paikan?

    Perheitä on erilaisia ja jokainen perhe on omanlaisensa yksikkö. On uusioperheitä, perinteisiä äiti, isä ja yhteiset lapset -perheitä, perheitä joissa on kaksi isää tai kaksi äitiä tai pelkästään äiti tai isä. Jokainen perhe on paras sellaisenaan kuin on. Nykypäivänä perinteiset perhemallit, joissa isä käy töissä ja äiti hoitaa kodin ja lapset, ovat vähentymään päin. Koti-isien määrä on kasvussa ja on ihana huomata miten isät ottavat enemmän vetovastuuta lapsiarjesta ja kodinhoidosta. Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa hieman siitä, miten meillä niinsanotut kaapin paikat määritellään ja vaikka kokonaisuutena vastuu arjesta, perheestä ja kodista on jaettu tasan, on meilläkin joitain tiettyjä kirjoittamattomia sääntöjä ja rutiineja, joista lähes automaattisesti jompikumpi ottaa enemmän vastuuta arjessa.
    Molempien tyttöjen vauva-aikana oli selvää, että minä jään äitiysloman jälkeen vielä hoitovapaalle. Palasin takaisin työelämään E:n ollessa hieman yli yksivuotias. Kun minä palasin takaisin sorvin ääreen, oli M:n vuoro jäädä kotiin hoitamaan esikoistamme. Kevät, kesä ja alkusyksy oli E:n ja isän yhteistä aikaa kotona ja uskon että tämä ajanjakso oli mittaamattoman arvokasta aikaa molemmille. Tällä kertaa emme ole vielä tehneet lopullista päätöstä siitä, mitä hoitovapaani päättymisen jälkeen tapahtuu; Jääkö M vielä hetkeksi kotiin tyttöjen kanssa, vai menevätkö lapset päivähoitoon samaan aikaan kun minä palaan työelämään. Päätöksiä tämänkin asian suhteen pitäisi kuitenkin kohta jo tehdä.

    Kotityöt, kuten siivoaminen ja ruuanlaitto ovat kotona olevan vanhemman vastuulla väkisinkin. Kun M on vapaalla, jaamme nämäkin työt ja useimmiten esimerkiksi viikkosiivoukset sujuvat parhaiten ja nopeiten yhteisvoimin. Tällöinkin kuitenkin on selkeä jako siitä, kuka tekee mitäkin. M heiluu ennemmin imurin varressa, kun taas moppaamisen minä osaan kuulemma paremmin, hah! Pölyjen pyyhkiminen, keittiön siivous ja tavaroiden järjesteleminen paikoilleen kuuluvat kuitenkin jokaiseen päivään ja niitä tekee kumpikin silloin kuin ehtii – useammankin kerran päivässä ja etenkin päivät kotona ollessa tulee juurikin esimerkiksi keittiö siivottua useampaan otteeseen. Nautimme molemmat siisteydestä ja puhtaasta kodista, vaikka välillä täällä todellakin näyttää ihan muulta.

    Pyykkihuolto on minun vastuullani. Pesen, ripustan, viikkaan ja vien kaappeihin. Nyt neljän hengen taloudessa pyykkivuoret ja -pinot ovat alkaneet kasvaa melkoisiksi jo muutaman pyykkivapaapäivän jälkeen, joten on ollut pakko antaa hieman löysää ja sallia myös M:n hoitaa tätä hommaa myös osittain. Vaikka saankin hiukan harmaita hiuksia siitä, ettei vaatteet ole kaapissa samalla tavalla kuin ne sinne olisin itse laittanut.

    Kodin pienet remonttihommat ja fiksaukset ovat auttamatta M:n heiniä. Hän on myös perheemme elektroniikkavastaava, joten jos puhelin prakaa tai läppäri reistailee, on parempi antaa hänen hoitaa ne takaisin kuntoon, itse saattaisin vain pahentaa tilannetta entisestään. Myös tähän liittyvät hankinnat ja ostopäätökset ja niitä edeltävä selvitystyö on M:n vastuulla, koska hän tietää tällä aihealueella paremmin mitä kannattaa ostaa ja miksi.

    Pihahommia pyrimme tekemään yhteisvoimin, mutta esimerkiksi ruohonleikkuun hoitaa enemmän kuin mielellään herra itse. Jonkinlaista neuroottisuutta nurmikon täydellisyyden tavoittelussa on ollut havaittavissa ja pienen pihamme nurmikkoa on ajeltu useamman kerran viikossa. Ei se siis voi kovin kurjaakaan puuhaa olla, joten hoitakoon vapaasti jatkossakin. Istutushommat ja pihasuunnittelu onkin sitten taas ollut minun valtakuntaani ja olen tähän jakoon oikein tyytyväinen.

    Raha ja talous hoidetaan yhteistuumin ja laskut on aikoinaan jaettu tasaisen epätasaisesti meille molemmille. Emme ole tätä jakoa tarkistaneet tai muokanneet aikoihin, koska käytännössä rahat ovat yhteisiä ja laskuja sekä lainanlyhennyksiä maksetaan myös yhteiseltä tililtä.

    Käytännön asioiden muistaminen ja menojen merkitseminen kalenteriin on jostain syystä lähes täysin minun vastuullani ja minä pidän huolen että olemme oikeassa paikassa oikeaan aikaan silloin kun jotain tärkeitä menoja on. Syntymäpäivät ja muut juhlat, kerhot ja neuvolat, lääkäriajat ja kaikki muu. Yhtenä päivänä huokaisin helpotuksesta kun vihdoin ja viimein saimme puhelimiemme kalenterit synkronoitua keskenään ja teimme diilin että molemmat merkitsevät menot sinne sitä mukaan kun niitä tulee. No, onhan tuo ajanhallinnan taituri kalenteria tainnut ainakin yhden kerran vilkaista.

    Miten teillä hoidetaan arjen hommat parisuhteessa tai perheessä yleisesti? Hoitaako se kuka ensiksi ehtii, viitsii, kerkeää tai jaksaa vai onko hommat jaettu fifty sixty vai kokeeko joku että kaikki kotihommat kaatuu yhden hengen niskaan?

    Äitiys, minä, parisuhde, perhe, Vanhemmuus

    Äiti, ystävä & avovaimo (& arvontamuistutus)

    Jokainen henkilö omaksuu elämässään erilaisia rooleja, joiden mukaan elää erilaisissa tilanteissa. Paljon on puhuttu esimerkiksi työ-minästä ja siitä, miten käytös työssä ja työpaikalla eroaa siitä “normaalista” minästä ja tavoista käsitellä asioita ja toimia erilaisissa tilanteissa. Koska työ-minäni on nyt jossain hyvin syvällä äitiaivojen uumenissa, ajattelin kirjoittaa niistä muista rooleista, jotka nousevat esille tämänhetkisessä elämässäni päivittäin.

    Äiti-minä. Millainen minä olen äitinä? Äitiys on oikeastaan ainoa asia joka on muuttanut minua pysyvästi. Äitiys on niin kokonaisvaltainen rooli ja pysyvästi läsnä, että on vaikea enää edes kuvitella tai muistaa minkälainen olin ennen kuin minusta tuli äiti. En ainakaan osannut arvostaa tarpeeksi niitä hyvin nukuttuja öitä, Netflix-maratoneja aamun pikkutunneille tai spontaaneja kauppareissuja joille saattoi lähteä ilman sen kummempia suunnitelmia, jos tiedätte mitä tarkoitan. Äiti-minä ei siis ole pelkästään lasten myötä omaksuttu status, vaan myös pysyvä muutos omassa olemuksessani, tavassani ajatella ja toimia. Äitinä voisin kuvailla itseäni huolehtivana, jämäkkänä (tietyissä asioissa) sekä myöskin joissain määrin epävarmana. Epävarmalla tarkoitan sitä, että kannan huolta siitä toiminko joissain tilanteissa oikein ja onko kasvatustapani ja -tyylini varmasti nyt oikea. Sydän ja järki harvoin kulkee täydessä balanssissa käsi kädessä, mutta lopulta uskon että ripaus molempia ei voi kantaa täysin väärään suuntaan.

    Ystävä-minä. Myönnän, äitiyden ja lasten myötä en ole ollut ystävilleni niin läsnä kuin haluaisin. Suurin osa ystävien kanssa kommunikoinnista tapahtuu puhelimen välityksellä ja yhteistä kahvitteluaikaa on vaikea järjestää – tuntuu hullulta kotiäidin suusta, mutta totta se on. Suurin osa ystävistäni on työelämässä ja elämä tiukkaan aikataulutettu. Eri elämäntilanteet vievät eri suuntiin väkisinkin, mutta sisällämme tiedämme kuitenkin olevamme edelleen siellä, vaikka viime tapaamisesta olisikin kulunut viikkoja – tai ainakin ne tärkeimmät ystävät tietävät. Ystävän roolissa kuvailisin itseäni tsemppaajana ja kuuntelijana, auttavaisena. Koen tarvetta auttaa ja neuvoa, jakaa tietoani joskus ehkä vähän liikaakin. Ystäväni ovatkin ehkä oppineet jo suodattamaan välillä-neiti-kaikkitietävän juttuja.

    Avovaimo-minä. Kymmenen vuoden parisuhteen aikana oppii tuntemaan toisen ihmisen jo melkoisen hyvin. Alkuhuuma on taputeltu ja intohimon lieskat eivät enää lyö niin kuin ensimmäisten vuosien aikana. Lapsia on siunaantunut kaksi ja poikaystävästä on kasvanut miesystävä, avomies. Ensi kesänä  papin aamenen myötä aviomies. Kyse ei ole enää pelkästä ihastumisesta, rakastumisesta ja siitä että tuntee vetoa toista kohtaan. Parisuhteesta on kehittynyt kahden ihmisen välinen liitto, ystävyyssuhde ja kumppanuus. Vedetään yhtä köyttä ja seistään toinen toisemme rinnalla myrskyssä tai kun on tyyntä – silloinkin kun on ihan hiton tylsää ja arjen oravanpyörä pyörii pyörimistään. Olen kumppanina rakastava, huolehtivainen ja kiinnostunut toisen ihmisen tunteista. Nautin pitkistä keskusteluista, vaikka toisinaan rakastan olla vaan ihan hiljaa.

    Minkälaisia rooleja te omaksutte omassa elämässänne näiden roolien lisäksi?

    Psst. Instagram-tililläni on käynnissä vielä tämän päivän arvonta, jossa voi voittaa liput Turun häämessuille 27.-28.1.2018. Arvon voittajan klo 21, eli siihen asti aikaa osallistua! 

    Äitiys, Lapset, minimimmi, pikkumimmi, Vanhemmuus

    Kun pieni toisesta isosiskon teki

    Olen ennenkin kirjoitellut siitä miten E on ottanut roolinsa isosiskona ja perheemme vanhempana lapsena, ja halusin kirjoittaa aiheesta ihan oman postauksensa.
    Suurin murheeni A:n odotusaikana oli se, miten esikoisemme tulee ottamaan uuden perheenjäsenen vastaan ja miten perheemme uudet roolit löytävät paikkansa. Oma epävarmuus otti valtaa odotusjan edetessä yhä enemmän ja kärjistyi siihen, kun saimme päätöksen synnytyksen käynnistyksestä “ennen aikojaan”. Vaikka minulla oli ollut lähes yhdeksän kuukautta aikaa valmistautua ja tehdä ajatustyötä, tuntui kuin aika olisi loppunut auttamatta kesken.
    Kun pieni vauva sitten saapui, ja arki kahden lapsen äitinä alkoi sujua, sain huokaista helpotuksesta kun ymmärsin raskausaikana kokemani pelot ja kauhukuvat turhiksi. Olin kuullut kokemuksia siitä miten esikoislapsi on muuttunut kuin toiseksi ihmiseksi pikkusiskon tai -veljen tultua taloon. Pelkäsin että temperamentinen tyttömme ei syystä tai toisesta hyväksy pikkusiskoaan.
    Kun A oli pikkuinen (onhan hän sitä vieläkin) E halusi hoitaa ja hoivata, pitää sylissä ja pussata. Isosiskoa kiinnosti ruokailuhetket ja vaipanvaihdot. Hän saattoi istua sohvalle viereeni oma lempipehmo Kisu-Leena sylissään pitämään minulle seuraa imetysmaratonien aikana. Harvoin tuli hetkiä, jolloin hän olisi näyttänyt että häntä harmittaa että väkisinkin jäi välillä vähemmälle huomiolle pikkusiskon viedessä äidin aikaa enemmän. E oli innoissaan kun opetimme hänelle jääkaapissamme olevan vesiautomaatin käytön, jolloin hän sai aina itse hakea vettä janon yllättäessä, eikä joutunut odottamaan vuoroaan juurikin imetysmaratonien takia. Hän saattoi keskeyttää omat leikkinsä tullakseen ihailemaan ja höpöttelemään vauvalle. Hän esitteli tälle lelujaan, toisen möllöttäessä sitterissä tai lattialla.
    Nyt kun A on hiukan isompi ja liikkuu ja tutkii maailmaa itse, on E väkisinkin joutunut välillä  asettumaan puolustuskannalle. Hienot legorakennelmat ovat joutuneet lukemattomia kertoja pikku tuholaisen kynsiin ja lattialle jääneistä kirjoista on revitty sivuja. En olisi uskonut että joudun näinkin pian toimimaan erotuomarina, kun A repii siskonsa hiuksia tai nipistelee tätä silmän välttäessä. A tietenkin loukkaantuu verisesti kun häneltä tämä hupi kielletään ja sitemmin E onkin oppinut itse ottamaan etäisyyttä esimerkiksi laittamalla huoneensa oven kiinni rakennellessaan upeita linnoja ja torneja dubloista.

    Nyt päätään on nostanut myös mustasukkaisuus, eikä suinkaan esikoisen puolelta. Jos E kiipeää syliini, lopettaa A samantien sen mitä ikinä olikaa tekemisissä ja alkaa huutaa. Kirjaimellisesti pieni suu ammollaan huutaa kuin viimeistä päivää ja pyrkii myös syliin. Ja molemmathan syliin ei mahdu, vaan isosisko työnnetään siitä pois. Olemme kuitenkin E:n kanssa saaneet kuin saaneetkin yhteisiä, kahdenkeskisiä halihetkiä ja aika usein A:n mentyä nukkumaan, saatamme vielä jäädä hetkeksi sohvalle sylittelemään ja juttelemaan päivän tapahtumista ennen E:n nukkumaanmenoa.

    Ilokseni ja yllätyksekseni olen kuitenkin jo näinkin pian päässyt todistamaan tätä siskosten välistä dynamiikkaa erilaisten leikkien muodossa. Vaikka A:n leikit ovatkin vielä täysin eri tasolla kuin isosiskon, osaa E myös ottaa huomioon pienemmän ihmisen kyvyt ja tarpeet. E saattaa “lukea” A:lle satuja kirjoistaan ja tarjoaa usein erilaisia leluja myös pikkusiskolle. Aika usein tilanne on kuitenkin se, että tytöt leikkivät yhdessä erikseen, eli molemmat touhuavat omiaan vaikka samassa huoneessa olisivatkin. Päivä päivältä olen varmempi siitä, että sisaruus on yksi parhaista asioista, joita olemme voineet tytöillemme tarjota; elinikäinen ystävä ja leikkikaveri jonka kanssa jakaa ilot ja murheet, lelut ja sadut, sekä aika ajoin ottaa myös yhteen – joka sekin toisinaan on tärkeää ja opettavaista.

    Lapset, pikkumimmi, Vanhemmuus

    Mistä kolmevuotias voi (meillä) päättää itse?

    Kolmevuotias on jo erittäin omatoiminen ja haluaisi tehdä lähes kaikki arkiset päätökset itse. Jotkin asiat ovat selviä, ettei näin pieni niistä voi itse päättää, mutta on myös asioita joista mielestäni tämänkin ikäinen voi tehdä päätöksiä itsenäisesti.

    Vaatteet ovat meillä yleensä suurin kädenväännön aihe, sillä E kokee että hänen tulisi saada itse päättää asunsa joka päivä, tilanteesta tai tilaisuudesta riippumatta. Mielestäni jos lapsi osaa valita asiaankuuluvat vaatteet itse, en näe syytä miksei hän sitä voisi tehdä. Jos asuvalinta on ihan hölmö (kuten ne sortsit keskellä talvipakkasia), saa äiti korjata vaihtamalla kyseenalaiset vaatekappaleet järkevämpiin ja lisäillä esimerkiksi kerrastoja, kuten sukkahousut mukaan kylmempinä päivinä. Jos tiedossa on esimerkiksi juhlat ja tarkoituksena pukeutua juhlavasti, saa E itse päättää minkä mekoistaan haluaa pukea juhliin. Tähän asti olemme selvinneet pukeutumiskysymyksistä suhteellisen kivuttomasti.


    Ruokailuhetket meillä mennään aikuisten ehdoilla. Vanhemmat päättävät mitä on ruuaksi ja lapsilla ei tähän ole juurikaan nokan koputtamista. Joskus saatan kysyä E:ltä haluaisiko hän ennemmin esimerkiksi muusia kuin keitettyjä perunoita, mutta lopulliset valinnat ja päätökset tekee aikuinen. Aamu- ja iltapalalla sen sijaan kolmevuotias saa muutaman vaihtoehdon, josta valita. Puuroa en ole E:lle yrittänyt tyrkyttää enää vähään aikaan, sillä se maistuu hänelle vain silloin tällöin. Hoidossa ollessaan puuro oli aina aamupala ja tulee todennäköisesti olemaan myös tulevaisuudessa kun lapset aloittavat päivähoidon, joten kotosalla tarjotaan sitten jotain muuta. A syö edelleen puuroa lähestulkoon aina aamu- ja iltapalaksi, joka on saanut isosiskonkin innostumaan siitä aina silloin tällöin. Meillä on tapana että kaikkea pitää ainakin maistaa ja olenkin yllättynyt miten E pitää esimerkiksi oliiveista ja Aurajuustosta.


    Organix -smoothie saatu Buzzador-kampanjan kautta

    Leikit on lasten juttu ja niistä he saavat päättää itse. Jos jonain päivänä ei dublot kiinnosta vaan kauppaleikit houkuttelevat enemmän, se on ihan fine. Aika pitkälti E kehittelee leikkinsä jo itse ja välillä pyytää äitiä tai isää mukaan leikkiinsä. Leikkien “vetovastuu” on siis kolmevuotiaalla ja hänen ehdoillaan mennään, eikä lasta yritetä tieten tahtoen ohjailla tiettyihin leikkeihin. Lapsen mielikuvitus on mahtava ja aikuisellekin tekee hyvää heittäytyä välillä pois omalta mukavuusalueelta ja antautua lapsen leikin vietäväksi.

    Minkälaisista asioista teillä leikki-ikäinen lapsi saa päättää itse ja mistä taas ei neuvotella ollenkaan?
    Äitiys, DEEP, Lapset, Vanhemmuus

    Mitä ikävöin ajassa ennen lapsia?

    Äitiys on ihanaa enkä vaihtaisi sitä pois mistään hinnasta. Olen aina haaveillut omasta perheestä ja haaveeseen on kuulunut myös ne lapset. Välillä tuntuu, että ei ole lupaa valittaa, koska tätähän minä halusin ja haluan. Jollain, joka kovasti haluaisi äidiksi tai isäksi, ei välttämättä siihen ole koskaan mahdollisuutta. Tuntuu epäreilulta valittaa asioista, joista joku toinen antaisi kaikkensa, saadakseen sen mitä itsellä on, kaksi täydellistä tervettä lasta.

    Joskus tulee eteen kuitenkin päiviä, kun ei osaa ajatella asiaa niin, vaikka sisimmässään tietääkin olevansa etuoikeutettu ja todella, todella onnekas. Tulee päiviä, jolloin tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ja takki narikkaan. Tekee mieli lähteä ovesta ulos, katsomatta taakseen.


    Lukijan pyynnöstä nostan pöydälle asian, tai asioita joita kaipaan elämässä ennen lapsia. Ajassa, jolloin vastuu oli lähinnä vain itsestään. Kaipuu on ehkä turhan vahva ilmaisu, mutta joskus sitä pysähtyy miettimään että vitsi miten helppoa tämäkin asia oli silloin joskus. Niinkin vähän aikaa, kuin noin neljä vuotta sitten.

    En kaipaa villejä baariöitä tai juhlimista. Minulla on ikävä niitä ihan tavallisia asioita, joihin voi ryhtyä sen suurempia suunnittelematta. Lähtö kauppaan, lenkille, elokuviin tai kahville. Tosta noin vaan, kengät jalkaan ja menoksi. Puhelinsoitto ystävältä ja kymmenen minuutin päästä oli tukka tötteröllä, lilat luomessa ja valmiina lähtöön. Tai yökkäri vaihtunut farkkuihin ja matka vailla päämäärää vanhan hondan kyydissä alkanut, keskellä yötä. Kerrostalon alaovella ystävän kanssa poltetut kriisitupakat ja yölliset puhelinmaratonit sydänsuruista tai ihan muuten vaan. Vaikka ennen sitä ei ajatellut niin, nyt se eletty elämä tuntuu niin kovin huolettomalta ja helpolta.


    Toki, extempore ratkaisut ovat mahdollisia myös lasten kanssa, mutta vaatii kuitenkin jonkin tasoista jatkuvaa ajatustyötä päivän rytmissä pysymisestä, ruokailujen ja päiväunien suunnittelusta. Lisäksi ovesta ei lähdetä ulos enää minuutissa, vaan se vaatii nopeastikin toteutettuna vähintään sen kymmenen minuuttia.


    Sai nukkua silloin kun haluaa, niin pitkään kuin haluaa – tai toisinpäin, saattoi valvoa niin kauan kuin virtaa riitti tai kuin seuraavan aamun herätys antoi myöden. En ole koskaan ollut kovinkaan aamu-uninen, mutta ai että miten se tekisikään hyvää (Oikeasti en saisi tästä nyt edes valittaa, sillä nukuimme juuri yhtenä aamuna tyttöjen kanssa puoli kymppiin. Kyllä, puoli kymmeneen). Ennen lapsia saatoin joinain iltoina valvoa jopa siihen asti että M tulee yövuorosta kotiin, jolloin menimme yhdessä vasta aamuyöllä nukkumaan. Tosin, aika usein M keräili minut sohvalta jolle olin nukahtanut, mutta silti. Ei mitään huolta huomisesta tai stressiä että pitäisi herätä jonkun muun takia aamulla aikaisin.

    Kaikkia ikävöimiäni asioita yhdistää yksi asia, huolettomuus. Nimittäin siitä hetkestä alkaen kun sain esikoisen syliini, alkoi suunnaton huoli ja murhe omasta lapsesta. Ainainen pelko siitä, että jotain kamalaa tapahtuu. Selittämättömän suuri rakkaus tuo mukanaan suunnattoman menettämisen pelon. Vaikka saisikin maistiaisia siitä huolettomuudesta sen kuuluisan oman ajan muodossa, ei se poista sitä tosiasiaa että lasten hyvinvointi ja se äidinrakkaus on aina siellä jossain, takaraivossa tai sydämessä, vaikkei heti päälimmäisenä mielessä.

    Aina silloin tällöin on kuitenkin hauska leikitellä ajatuksilla ja muistella niitä aikoja kun ei vielä ollut vastuussa toisista ihmisistä, etenkään pienen pienistä lapsista, omista jälkeläisistään. Näiden ajatusten jälkeen yleensä kopautan itseäni olalle ja totean, että jonain päivänä koittaa sekin hetki, kun kukaan ei ole herättämässä aamulla tai kotona ei olekaan enää ketään kenen jälkiä siivota seitsemän kertaa päivässä. Elettyä elämää on hölmöä katsella kaiholla taaksepäin tai koko ajan suunnitella tulevaa. Lapset ovat pieniä vain hetken, joten elämästä ja sen tuomasta ihanasta kamalasta kaaoksestakin kannattaa nauttia nyt, sillä ennemmin tai myöhemmin näitäkin aikoja muistellaan kyynel silmäkulmassa toivoen että ne saisi kokea vielä joskus uudelleen.